Pääministeri Sanna Marinin juhlinta aiheutti kohun

Teksti: Petri Kiuttu, lähteet STT, Yle
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 22.08.2022

Pääministeri Sanna Marinin juhlinta on aiheuttanut paljon keskustelua. Useat lehdet julkaisivat viime viikolla videoita, joissa Marin juhlii ystäviensä kanssa.

Pääministeri Sanna Marinin ja hänen ystäviensä juhlista julkaistiin viime keskiviikkona videoita somessa eli sosiaalisessa mediassa. Pääministeri on videoilla juhlissa ystäviensä kanssa. Videoissa näkyy, kuinka pääministeri Marin tanssii, laulaa ja pitää hauskaa.

Illanvietossa kuvatut videot ovat yksityisiä, mutta ne päätyivät julkisuuteen. Videot ovat herättäneet laajaa keskustelua siitä, minkälainen käytös on sopivaa pääministerille.

Pääministeri Marinin juhlinta on ollut esillä aiemminkin julkisuudessa. Kesällä 2021 keskusteltiin pääministerin juhlista Kesärannassa. Kesäranta on pääministerin virka-asunto. Syksyllä 2021 Marin oli juhlimassa yökerhossa. Pääministeri oli tuolloin saanut tiedon, että hän on altistunut koronavirustartunnalle.

Sanna Marinin tukijoiden mielestä myös pääministerillä on oikeus yksityiselämään ja vapaa-ajan viettoon. Sanna Marin on 36-vuotias. Monet ajattelevat, että pääministeri käyttäytyy samalla tavalla kuin muut hänen ikäisensä nuoret aikuiset.

Sanna Marin piti asiasta tiedotustilaisuuden viime viikon perjantaina. Pääministeri sanoi tilaisuudessa, että hän on ollut toimintakykyinen myös juhlien aikana. Marin kertoi myös, että hän oli käynyt huumausainetestissä. Marin sanoi, että hän kävi testissä, koska hän haluaa varmistaa oman oikeusturvansa. Testin tulokset tulevat myöhemmin.

Sosiaalisessa mediassa levisi viime viikolla väitteitä, joiden mukaan pääministerin juhlissa olisi käytetty huumausaineita. Jotkut suomalaiset poliitikot vaativat viime viikolla, että pääministerin pitää käydä huumausainetestissä.

–  En ole käyttänyt huumeita. Olen nauttinut ainoastaan alkoholia. Olen tanssinut, laulanut ja juhlinut, Sanna Marin sanoi perjantaina.

Sanna Marin sanoi tiedotustilaisuudessa, että kohu asian ympärillä on kohtuuton.

Sanna Marinin juhlinta on uutisoitu laajasti ympäri maailman. Monissa maissa on ihmetelty sitä, miksi pääministeri ei saisi juhlia ja pitää hauskaa. Video Marinin juhlista julkaistiin tiedotusvälineissä esimerkiksi Ruotsissa, Saksassa, Britanniassa, Australiassa ja Yhdysvalloissa.

– Kaikista EU-johtajista Sanna Marin on se, jonka kanssa olisi hauskinta juhlia, kirjoitettiin yhdysvaltalaisessa Politico-lehdessä.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)