Olkiluoto 3 tuottaa nyt sähköä

Teksti: Betty Marschan, lähteet Yle, STT, Taloussanomat, Reuters
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 13.04.2022

Olkiluoto 3 aloitti sähköntuotannon maaliskuussa. Olkiluoto 3 on tehokkain voimalaitos Pohjoismaissa.

Olkiluoto 3 aloitti sähköntuotannon maaliskuussa. Olkiluoto 3 on tehokkain voimalaitos Pohjoismaissa. Olkiluoto 3:n reaktori on koekäytössä tänä keväänä. Voimala tuottaa sähköä täydellä teholla ensi kesänä.

Olkiluodon kolmannesta reaktorista käytetään usein lyhennettä OL3. OL3 on Olkiluodon saaren kolmas ydinreaktori. Olkiluoto sijaitsee Eurajoen kunnassa Porin eteläpuolella Suomen länsirannikolla.

Olkiluodossa on myös kaksi muuta ydinreaktoria eli OL1 ja OL2. Reaktorit ovat tuottaneet sähköä yli 40 vuotta.

Olkiluodon kolmannen reaktorin piti valmistua jo vuonna 2009. Rakentaminen viivästyi todella paljon. Se on myös maksanut paljon. Joidenkin arvioiden mukaan OL3 on maailman toiseksi kallein rakennus.

Sähköntuotantoa lisätään hitaasti

Olkiluodon kolmosreaktorin tehoa lisätään hitaasti kevään aikana. Säteilyturvakeskus eli STUK seuraa tilannetta. STUK antaa luvan lisätä tehoa aina asteittain.

Maaliskuussa OL3 toimi 30 prosentin teholla eli sen täydestä tehosta oli käytössä alle kolmannes. Keväällä teho nostetaan 60 prosenttiin.

Kesällä OL3 tuottaa sähköä täydellä teholla. Silloin se tuottaa 15 prosenttia koko Suomen sähköstä. OL3 on siis erittäin tehokas voimala.

Koska OL3 on niin tehokas, Suomi voi vähentää sähköntuontia Venäjältä, Ruotsista ja Norjasta.

– OL3 vähentää tarvetta ostaa sähköä esimerkiksi Venäjältä, professori Juhani Hyvärinen Lappeenrannan yliopistosta sanoo.

Suomessa on viisi reaktoria

Suomessa on viisi toimivaa ydinreaktoria. Kaksi on Loviisassa ja kolme Eurajoen Olkiluodossa.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)