Olkiluoto 3 käynnistyi

Teksti: Betty Marschan, lähde Yle
Kuva: Lehtikuva / Roni Lehti
Uutinen julkaistu: 14.04.2023

Olkiluodon ydinvoimalan kolmosreaktorille on tehty viimeinen tärkeä testi. Kolmosreaktorin koekäyttö on nyt ohi ja se voi alkaa tuottaa sähköä.

Nyt kaikki testit on tehty ja Olkiluoto 3 voi alkaa tuottaa sähköä. Olkiluoto 3 alkaa tuottaa sähköä maanantaina 17. huhtikuuta.

Olkiluoto 3 tuottaa maanantaista alkaen noin 14 prosenttia Suomen sähköstä.

Olkiluoto on ydinvoimala Olkiluodon saarella Porin eteläpuolella. Olkiluoto 3 on kahden aiemman ydinreaktorin vieressä. Aiemmat reaktorit ovat Olkiluoto 1 ja Olkiluoto 2.

Olkiluoto 3:n piti valmistua jo vuonna 2009. Rakennustöissä oli suuria ongelmia. Siksi rakentaminen kesti kauan.

Vuosi sitten Olkiluoto 3 liitettiin Suomen sähköverkkoon. Viimeisen vuoden ajan Olkiluoto 3 on ollut koekäytössä. Se tarkoittaa, että kolmosreaktoria on testattu huolellisesti samaan aikaan, kun se on tuottanut vähän sähköä.

Olkiluodon kolmosreaktori alkoi tuottaa täydellä teholla sähköä sunnuntaina yöllä 17. huhtikuuta. Olkiluoto tuottaa melkein kolmasosan kaikesta sähköstä, joka kulutetaan Suomessa.

Juttua muokattu 17.4.2023. Otsikko on muutettu. Juttuun on lisätty aika, jolloin Olkiluodon kolmosreaktori käynnistyi.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)