Nokia myydään amerikkalaisille

Teksti: Petri Kiuttu
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 10.09.2013

Amerikkalaisyhtiö Microsoft omistaa nyt Nokian matkapuhelinliiketoiminnan. Microsoft vakuuttaa, että työpaikat säilyvät Suomessa.

Microsoftin johtajat vakuuttavat, että Nokian pääkonttori pysyy Suomessa. Microsoft ostaa Nokian 5,44 miljardilla eurolla. Asiantuntijoiden mukaan suomalaisyhtiö myydään halvalla. Microsoft on maailman suurin tietokoneohjelmistoja valmistava yhtiö. Nokiasta siirtyy Microsoftille 32 000 työntekijää. Heistä 4 700 on Suomessa. Suurin osa työntekijöistä työskentelee tehtaissa.

Risto Siilasmaan mukaan Nokian myynti on välttämätöntä. Hallituksen puheenjohtaja Siilasmaa vakuuttaa, ettei yhtiöllä olisi ollut mahdollisuuksia kehittyä. Siilasmaan mukaan Nokiassa käytiin huolellisesti läpi kaikki mahdollisuudet.

Entinen toimitusjohtaja Stephen Elop erosi tehtävästään ja siirtyi Microsoftille. Hän vakuutti, että Nokialla on nyt suuremmat voimavarat kehittyä kuin itsenäisenä yhtiönä. Microsoftin toimitusjohtaja Steve Ballmer ilmoitti, että yhtiö aikoo perustaa Suomeen datakeskuksen. Sen on tarkoitus palvella koko Eurooppaa. Keskuksen sijoituspaikka voi olla Kajaani tai Oulu.

Nokia oli kaikkien aikojen merkittävin, menestynein ja kansainvälisesti tunnetuin suomalainen yritys.

Kuuntele juttu

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste