Mitä kuuluu maahanmuuttajien Suomessa syntyneille lapsille?

Teksti: Betty Marschan
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 14.12.2020

Suomessa maahanmuuttajien lapset ovat köyhempiä kuin muut lapset. Heillä on myös enemmän mielenterveyden ongelmia kuin muilla lapsilla.

Maahanmuuttajien lapset ovat köyhempiä kuin lapset, joiden vanhemmat ovat syntyneet Suomessa. Rahaongelmat voivat vaikuttaa lasten mielenterveyteen. Maahanmuuttajien lapsilla voi myös olla vaikeampaa koulussa.

Suuri tutkimus, jossa oli 56 000 suomalaista lasta

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos eli THL ja Nuorisotutkimusverkosto tutkivat, mitä suomalaisille lapsille ja nuorille kuuluu. Tutkimukseen osallistui lapsia, jotka ovat syntyneet Suomessa vuonna 1997.

Vuonna 1997 Suomessa syntyi noin 56 000 lasta. Noin 3 000 lapsella on vanhempi, joka on syntynyt ulkomailla. Melkein tuhannen lapsen molemmat vanhemmat ovat syntyneet ulkomailla.

Tutkimuksessa kerättiin tietoa lasten terveydestä ja muusta hyvinvoinnista. Lasten elämää seurattiin syntymästä aikuisuuteen asti.

Tutkimus osoitti, että maahanmuuttajien lasten ja suomalaistaustaisten lasten välillä on eroja. Maahanmuuttajien lasten arvosanat koulussa ovat heikompia. Heillä on myös enemmän mielenterveyden ja käyttäytymisen ongelmia.

Tutkijat sanovat, että lasten koulunkäyntiä täytyy tukea enemmän. On myös tärkeää, että perheiden köyhyyttä torjutaan Suomessa.

Ei eroa rikoksissa

Tutkimus osoitti, että maahanmuuttajien lapset ja suomalaistaustaiset lapset tekevät yhtä paljon rikoksia. Ei ole väliä, ovatko lapsen vanhemmat syntyneet ulkomailla vai Suomessa. Jos lapsen molemmat vanhemmat ovat syntyneet ulkomailla, lapsi tekee jopa vähemmän rikoksia kuin muut.

Lähde HS

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)