Marimekon kuosi paljastui kopioksi

Teksti: lähteet STT, Yle, IS
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 04.06.2013

Suomalaisen design-yritys Marimekon suunnittelija Kristina Isola kopioi ukrainalaista taiteilijaa.

Epärehellisyys paljastui viime viikolla. Kristina Isolan Metsänväki-kangas paljastui kopioksi Maria Primatšenkon Rotta matkalla -kuvasta. Primatšenkon kuvassa on metsä ja eläimiä, Isolan kankaassa on ainoastaan samannäköinen metsä. Primatšenkon kuva on peräisin 1960-luvulta, jolloin Ukraina oli osa Neuvostoliittoa. Isola teki oman kuvansa 2000-luvulla.

Kristina Isola myöntää, että hän on tehnyt väärin. Hän pahoittelee asiaa ja pyytää anteeksi. Isola sanoo, että hän ei tullut ajatelleeksi tekijänoikeuksia. Myös Marimekko on pyytänyt asiaa julkisesti anteeksi.

– En tullut ajatelleeksi, että kopioimalla toisen ihmisen tekemän työn omisin samalla jonkun toisen luovaa työtä. Halusin ainoastaan jakaa metsätunnelman mahdollisimman monen kanssa maailmassa. Ymmärrän, että olen menetellyt väärin, kadun ja häpeän, Kristina Isola kirjoitti tiedotteessaan.

Kovat tulot Kristina Isola on tienannut viime vuosina todella hyvin. Ilta-Sanomien mukaan taiteilija ansaitsi vuosina 2007–2011 yli 2 miljoonaa euroa. Marimekko ei kerro, paljonko se on maksanut Isolalle Metsänväki-kuosista. Marimekko on design-tavaraa tuottava yritys, joten aivan pienistä summista ei varmaankaan ole kysymys.

Markkinoinnin professori Jaakko Aspara Aalto-yliopistosta arvioi, että kohu voi vaikuttaa kielteisesti Marimekon julkisuus-kuvaan etenkin Aasiassa, jos kohu leviää.

– Näin suora kopiointi on aika harvinaista design-alalla. Alan toiminta perustuu ainutlaatuisuuteen ja omaperäisyyteen.

Metsänväki-kangas ei ole enää myynnissä.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)