Maapallon ilmasto lämpenee liikaa

Teksti: Petri Kiuttu
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 24.10.2018

Maapallon ilmasto muuttuu koko ajan lämpimämmäksi. Ilmastonmuutos aiheuttaa monia vaarallisia ilmiöitä. Kansainvälinen ilmastopaneeli IPCC julkaisi lokakuussa raportin maapallon tilasta.

Asiantuntijoiden mukaan tilanne on hälyttävä. Tutkijat sanovat, että saasteiden päästämistä ilmakehään pitää vähentää nopeasti. Muuten ilmasto lämpenee liikaa. Silloin muutosta ei enää voi pysäyttää.

Ilmaston lämpeneminen aiheuttaa suurta vahinkoa ihmisille ja luonnolle. Suurin syy lämpenemiseen on hiilidioksidi, jota pääsee ilmakehään. Päästöjä syntyy paljon lämmön- ja sähköntuotannosta. Tutkijoiden mukaan öljyn, kivihiilen ja turpeen käyttö pitää lopettaa kokonaan.

Ilmaston lämpeneminen sulattaa arktisten alueiden jäätä. Se nostaa merenpintaa, aiheuttaa hirmumyrskyjä ja kuivuutta.

Tutkijoiden mukaan meidän kaikkien olisi muutettava elintapojamme, jotta maapallo pelastuu. Jokainen ihminen voi vaikuttaa omilla elintavoillaan edes vähän maapallon tilaan.

Euroopan unioni on toiminut päättäväisesti ilmastonmuutosta vastaan. EU:lla on tiukat tavoitteet ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Käytännön teot ovat kuitenkin lähes päinvastaisia. Maapallon päästöt ovat kasvaneet.

Lähteet HS, Yle

5 kommenttia artikkeliin ”Maapallon ilmasto lämpenee liikaa”

  1. Ihmisten tulisi vähentää sellaisten menetelmien käyttöä, jotka lisäävät ilmastovaurioita, ja luottaa muihin ilmastoa suojaaviin menetelmiin.esimerkki Käytä polkupyörää auton sijasta

    Vastaa
  2. Minun mielestäni että, kierrättäminen on hyvä asia. se hyödyttää luontoa ja ihmisiä.mm muovin kierrätys on tärkeää luonnolle. jos muovin ei kierrätetä, se voi joutua mereen ja kalat voivat syödä sitä ja kuolla.

    Vastaa
  3. lstuttamalla lisää puita. Jätteiden lajittelu.
    Kävelemistä tai polkupyörän käyttöä ei vaadita auotolla ajamiseen.

    Vastaa

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)