Maanviljelijän työ on monipuolista

Teksti: Matti Välimäki
Kuva: Ilari Välimäki
Uutinen julkaistu: 29.09.2023

Kun ostat kaupasta ruisleipää, leivän ruis on voitu viljellä raisiolaisella Hintsan tilalla.

Maanviljelijä Erkki Haavisto tutkii ruista, joka kasvaa hänen pellollaan. Rukiin jyvät ovat jo mukavan kokoisia.

– Sade auttaisi viljaa kasvamaan vielä paremmin. Täällä Raisiossa sataa kuitenkin keväisin ja kesäisin turhan vähän, Haavisto miettii. Olemme tutustumassa Haaviston työhön Hintsan tilalla, Turun lähellä Raisiossa.

On alkukesä. Haavisto on kylvänyt rukiin siemenet peltoon edellisenä vuonna syksyllä. Elokuussa tai syyskuussa ruis on kasvanut riittävän suureksi. Silloin Haavisto pui rukiin eli kerää rukiin jyvät leikkuupuimurilla pellolta.

– Kun viljaa puidaan, pitäisi olla kuivaa. Yleensä juuri silloin täällä sataa vähän liikaa, maanviljelijä naurahtaa.

Jyvät jauhetaan ja jauhoista tehdään leipää

Kun Haavisto on puinut rukiit, hän kuivaa rukiin jyvät maatilan suuressa kuivurissa. Sen jälkeen Hintsan tilan jyvät kuljetetaan Nokialle Raision tehtaiden myllylle.

Myllyssä jyvistä tehdään jauhoa. Jauho menee leipomoille. Leipomot tekevät siitä ruisleipää.

– Ruisleipää voidaan myydä sitten kaupoissa ympäri Suomea, Haavisto kertoo. Haavisto kasvattaa tilallaan myös vehnää, ohraa ja härkäpapua.

– Vehnästä tehdään leipää tai vaikka pullaa. Ohrasta tehdään olutta.

Härkäpavusta valmistetaan tuotteita, joista kasvissyöjät saavat proteiinia. Härkäpavusta tehdään myös rehua kotieläimille.

Haaviston mukaan on tärkeää, että Suomessa viljellään maata. Suomeen ei ole pakko tuoda viljaa ulkomailta.

Kotimainen viljely on tärkeää

Maanviljelijöiden työ on erittäin arvokasta. Ilman maanviljelijöitä ruokakaupoissa ei olisi ruokaa.

– On erittäin tärkeää, että Suomessa viljellään maata. Suomeen ei ole pakko tuoda viljaa ulkomailta, koska meillä riittää omaa viljaa, Haavisto huomauttaa.

Erityisesti poikkeusaikoina on tärkeää, että pystymme itse tuottamaan viljaa. Esimerkiksi monet Afrikan maat ovat ostaneet suuren osan viljastaan Ukrainasta. Nyt nämä maat ovat vaikeuksissa. Ukraina ei pysty enää viemään yhtä paljon viljaa ulkomaille sen jälkeen, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan.

Maanviljelijä on monen alan asiantuntija

Haavisto kertoo, että maanviljelijän työ on erittäin monipuolista.

– Minun pitää tietää paljon kasveista ja biologiasta. Minun pitää myös osata käyttää koneita ja korjatakin niitä vähän. Esimerkiksi traktorit ovat nykyään valtavan kokoisia ja niissä on paljon hienoa tekniikkaa.

Maanviljelijän pitää myös täyttää monia erilaisia hakemuksia ja raportteja. Euroopan unioni eli EU tukee maanviljelyä rahallisesti.

Maatilalla vietetään myös häitä ja muita juhlia

Hintsan tilalla on myös juhlatila, joka on rakennettu vanhan navetan yläkertaan. Haavisto vuokraa sitä esimerkiksi häiden viettoon.

Muiden töiden ohella Haavisto hoitaa lämpölaitosta. Siellä poltetaan puuhaketta, jota saadaan tilan metsästä. Lämpölaitos lämmittää koko kylää.

– Aika harva maanviljelijä Suomessa elää ihan pelkällä maanviljelyllä. Tilalla olisi hyvä olla myös kaikenlaista muuta toimintaa, jotta sen pitäminen kannattaa, Haavisto pohtii.

Hintsan tila on ollut Haaviston suvulla jo pitkään.

– Minulla on kolme tytärtä, mutta he ovat hankkineet koulutuksen ja ammatin muilta aloilta. En odota, että tyttäreni ryhtyvät maanviljelijöiksi minun jälkeeni. Tytöt saavat tehdä vapaasti omat valintansa ja ratkaisunsa, Haavisto pohtii.

Työpäivät ovat pitkiä

Erkki Haaviston työpäivä alkaa yleensä aamulla ennen kuutta. Se päättyy ehkä illalla kymmeneltä.

– Työt ovat koko ajan lähellä. Onneksi vaimo huolehtii, että lähdemme lomalla pois tilalta. Sillä tavalla arjesta pääsee vähän irti.

Haavisto kuitenkin nauttii työstään. Hän pitää siitä, että jokainen työpäivä on erilainen.

Maanviljelijä kertoo, että traktorit ovat nykyään paljon suurempia kuin ennen.

Traktorilla ajaminen on mukavaa

Haavisto kertoo pitävänsä erityisesti viljan puimisesta eli sadon korjaamisesta pellolta leikkuupuimurilla.

– Kun korjaan viljaa pellolta, näen heti työni tulokset. Haavisto myöntää, että traktorilla ajaminen on myös mukavaa.

– Isolla traktorilla ajaminen on kuin pikkupojan unelma, hän naurahtaa.

Yksi kommentti artikkeliin ”Maanviljelijän työ on monipuolista”

  1. Hei
    Tykkään paljon joko asiat se kuuluu luonto en tykkää poliitikoista uutisesta toivomme teitä että kirjoitatte enemmän luonnosta. Olen iloinen selko sanomat eivät yrittää julkista vihasta uutisesta ja propaganda. Kun muu media. Haluan kiitää hyvästä selkosanomistä työntekijästä että he julkaisevat totta uutiset ja auttavat meitä opimme suomen kieltä
    Terveisin
    Javid

    Vastaa

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)