Lastensairaalan varat kerättiin ennätysnopeasti

Teksti: Petri Kiuttu
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 09.09.2014

Uuden lastensairaalan rakentamiseen on kerätty jo 30 miljoonaa euroa.

Lastensairaalan tukisäätiö on saanut lahjoituksia yksityisiltä ihmisiltä ja säätiöiltä. Säätiön tarkoituksena oli kerätä 30 miljoonaa euroa viiden vuoden aikana. Summa saatiin kokoon 1,5 vuodessa. Lastensairaalan rakennustyöt pääsivät käyntiin elokuun loppupuolella.

– Olen todella onnellinen. Valtava tuki lastensairaalalle on liikuttavaa. Me rakennamme maailman parasta lastensairaalaa, Uusi Lastensairaala -säätiön puheenjohtaja Anne Berner sanoi Yle Uutisille. Uusi lastensairaala maksaa 160 miljoonaa euroa. Säätiö maksaa sairaalasta 80 miljoonaa euroa. Valtio maksaa sairaalasta 40 miljoonaa euroa. Loput maksetaan lainarahalla.

Lastensairaala rakennetaan Helsingin Meilahteen. Se korvaa vanhat ja huonokuntoiset Lastenklinikan ja Lastenlinnan sairaalat. Lastensairaalassa hoidetaan vakavasti sairaita lapsia. Lapsipotilaat tulevat sairaalaan kaikkialta Suomesta. Uusi lastensairaala valmistuu suunnitelmien mukaan 6.12.2017. Suomi täyttää silloin 100 vuotta.

Kuuntele juttu

Yksi kommentti artikkeliin ”Lastensairaalan varat kerättiin ennätysnopeasti”

  1. Eipä näy kummankaan julkun, Rolexander Stubidon eikö Sahtivaarin, nimiä listalla, vaikka kuukaudessa enemmän ansaitsevat kuin minä eläkeläisenä vuodessa. Silti minun nimeni on lahjoittajalistalla ylinnä. Lienen siis hölmö, joka antaa rahani toisen taskuun vain sillä verukkeella, että joku lapsikin siitä joskus hyötyisi. Näinhän sitä tätä maailmaa pyöritetään. Vaan minun viimeisessä paidassani kun ei ole taskuja… Onko noilla loisilla?

    Vastaa

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste