Lakot pysäyttävät satamien ja junien tavaraliikenteen

Teksti: Petri Kiuttu, lähteet Yle, HS
Kuva: Lehtikuva / Markku Ulander
Uutinen julkaistu: 14.03.2024

Lakot pysäyttävät Suomen tuonnin ja viennin ensi maanantaina. Lakko pysäyttää esimerkiksi satamien ja junien tavaraliikenteen. Lakot kestävät kaksi viikkoa.

SAK kertoi keskiviikkona, että sen liitot aloittavat suuret lakot maanantaina. Lakot vaikuttavat vientiin, tuontiin ja logistiikkaan. Matkustajaliikenne toimii tavalliseen tapaan. SAK on Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö.

Lakot voivat vaikuttaa myös bensiinin saatavuuteen. Teollisuusliiton mukaan bensiini voi loppua joiltakin huoltoasemilta. Myös lentokentillä voi tulla pulaa lentokoneiden polttoaineesta. Bensiinin myynti kääntyi kasvuun heti keskiviikkona. Jotkut autoilijat kävivät hakemassa bensiiniä kanistereihin.

SAK vastustaa lakoilla työelämäuudistuksia. Hallitus haluaa uudistaa työelämää, jotta Suomen kilpailukyky paranee. Hallituksen esitykset myös heikentävät työntekijöiden asemaa.

Hallitus suhtautuu lakkouutiseen erittäin kielteisesti. Hallitus ei aio lieventää työelämän uudistuksia. Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että ammattiliittojen johtajat eivät saa kieltä hallitusohjelmaa. Valtiovarainministeri Purra sanoo myös, että lakot vain pahentavat Suomen talouden tilaa.

– Nämä lakot syventävät Suomen taantumaa.

Työministeri Arto Satonen sanoo, että poliittisia lakkoja pitää rajoittaa uudella lailla. Hallitus on valmistellut lakia, joka rajoittaa lakkoja.

– Tarvitsemme pelisäännöt poliittisille lakoille. Emme voi toimia näin, että meillä on jatkuvasti epävarmuus siitä, toimiiko Suomen  tuonti ja vienti.

SAK:n liitot ovat vielä valmiita perumaan lakot. SAK vaatii, että hallitus lieventää esityksiä. Pääministeri Petteri Orpo on kutsunut työmarkkinaosapuolet tapaamiseen. Orpo neuvottelee asiasta perjantaina.

Helsingin Sanomien mukaan SAK on valmis jatkamaan lakkoja vielä kahdella viikolla, jos hallitus ei suostu lieventämään työelämäuudistuksia. Jos näin käy, lakot jatkuvat ehkä kuukauden.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)