Koulukiusaamisen lisääntyminen huolestuttaa

Teksti: Petri Kiuttu
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 02.03.2016

Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila on huolissaan siitä, että hallituksen toimet lisäävät koulukiusaamista. Hallitus aikoo muuttaa peruskoulujen ja lukioiden järjestyssäännöt vapaaehtoisiksi.

Kouluilta poistuu velvollisuus tehdä suunnitelma, jolla suojataan lapsia ja nuoria väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä. Hallituksen esityksen mukaan koululainen voidaan myös jatkossa helpommin erottaa koulusta.

Kurttilan mukaan hallituksen esitys vaarantaa lasten turvallisuuden ja opettajien jaksamisen.

– Suomessa koulukiusaaminen on vakava ongelma. Kyselyjen mukaan enemmistö yläkouluikäisistä lapsista kokee, että koulun aikuiset eivät puutu kiusaamiseen. Koulutyytyväisyys on lasten arvioinnin mukaan heikko, Kurttila sanoo.

Kurttilan mielestä hallituksen esitys vähentää mahdollisuutta puuttua kiusaamiseen.

Kiusaaminen voi alkaa jo päiväkodissa. Sari Sarkomaa jätti opetusministeri Sanni Grahn-Laasoselle kirjallisen kysymyksen, joka koskee kiusaamisen ennaltaehkäisyä päivähoidossa. Sarkomaan mukaan on vakava epäkohta, ettei hallituksen varhaiskasvatuksen perusteissa mainita kiusaamisen vastaista työtä.

Sarkomaa on kokoomuksen kansanedustaja ja entinen opetusministeri. Myös Grahn-Laasonen on kokoomuksen kansanedustaja.

Lähteet Demokraatti, IS

5 kommenttia artikkeliin ”Koulukiusaamisen lisääntyminen huolestuttaa”

  1. Minun mielestä vanhempien mielipiteitä pitää kysyä koulukiusauksista ja vanhempien pitäisi olla yhteistyössä opettajien kanssa että saataisiin kiusaaminen loppuu.

    Vastaa
  2. On totta, että koulukiusaaminen on vakava ongelma sekä Suomessa, että omassa maassa Liettuassa. Olen samaa mieltä kuin artikkelin kirjailija Tuomas Kurttila. Ei ole oikein, että hallituksen toimet lisäävät koulukiusaamista. Liettuassa koulussa yleensä järjestetään tapahtumia ’Viikko ilman kiusaamista’. Nuoruusiän komisarioita ja psykologeja tulevat kouluihin keskustella lasten kanssa. Mutta, valitettavasti se ei toimi oikein. Tarvitse enemmän hallisten huomion.

    Vastaa
  3. Minusta ei olisi hyvä erota koululainen joka kiusa koulusta kannattaa työskennellä ahkerasti yhtenä perhe ja koulu joten häirikkö menee pois negatiivisen kehän kierteestä (negatiiviset aikeet muita kohtaan , toisten lasten kielteiset asenteet ja reaktiot lasta kohtaan, torjunta epäsuosio, myönteisen vuorovaikutuksen , mm. )Hän täytyy muuttua vanha käytöshäiriöisiä siis tarvitsee positivista kokemuksia ,oppia uusia käytöksiä sen takia vanhemmat kannattaa ottaa huomio hänestä, antaa tukia ja tietysti koulu ei voi kääntää asioille selkäänsä.

    Vastaa
  4. Minun mielestä vanhempien kanssa pitä olla yhteudessa jos tuntu että hänen lapsia kiusatan koulussa,ja se on tärkeä ja lähelä tukki lastan kohtan ja myös turvalinen tukki.

    Vastaa

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)