Koulujen turvallisuus huolettaa

Teksti: Petri Kiuttu, Markku Juusola
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 07.10.2020

Suomen kouluissa on henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Kouluväkivalta nousi syksyn puheenaiheeksi. Neljä oppilasta pahoinpiteli koulutoveriaan koulun pihalla Vantaalla.

Pahoinpitely tapahtui Vantaalla Kytöpuiston koulun pihalla syyskuun puolivälissä. Neljä koulun oppilasta löi ja potki koulutoveriaan.

Viime viikolla uutisoitiin toisesta väkivaltatilanteesta koulussa. Vantaan Havukosken koulun pihalla sattui 11. syyskuuta tilanne, jossa 14-vuotias oppilas menetti tajuntansa. Epäilty tekijä on toisen koulun oppilas. Hän löi ja potki uhriaan.

Kytöpuiston koulun pahoin- pitelijät eivät saa tuomiota, koska he ovat alle 15-vuotiaita. Itä-Uudenmaan poliisin mukaan Havukosken pahoinpitelijä on yli 15-vuotias, joten hän voi saada syytteen.

Oppi tulee kotoa

Opetusministeri Li Anderssonin mukaan hallituksella on suunnitelma kiusaamisen vähentämiseksi. Kouluihin tulee lisää psykologeja ja kuraattoreita. He auttavat oppilaita ja opettajia.

Myös presidentti Sauli Niinistö on otti kantaa kouluväkivaltaan. Niinistö painottaa, että koulu ei ole yksinään vastuussa kasvattamisesta tai kiusaamisen estämisestä. Vanhempien ja kotien on otettava vastuuta lasten kasvattamisesta.

Lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen sanoo, että lapsille täytyy opettaa jo kotona väkivallaton asenne. Pekkarisen mukaan lapsille pitää painottaa, että väkivallan käyttö ei ole hyväksyttävää missään muodossa eikä ketään kohtaan.

Ruotsissa koulujen täytyy raportoida julkisesti pahoinpitelyistä. Se on ehkäissyt väkivaltaa kouluissa.

Lähteet Yle, HS, IS

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)