Kouluille ehdotetaan tukea

Teksti: Petri Kiuttu, lähteet STT, Yle
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 16.03.2022

Opetusministeri Li Andersson haluaa, että kouluille jaetaan tukea 95 miljoonaa euroa. Rahalla korjataan vahinkoja, joita korona-aika on aiheuttanut.

Opetus- ja kulttuuriministeriö ehdottaa 65 miljoonan euron tukea esi- ja perusopetukseen. Ministeriö ehdottaa myös 30 miljoonan euron tukea ammatilliseen opetukseen.

Opetusministeri Li Andersson haluaa tukea kouluja koronan takia. Anderssonin mukaan korona on haitannut opetusta ja aiheuttanut paljon vahinkoja. Nämä vahingot täytyy korjata. Opetusministeri haluaa, että lapset ja nuoret eivät joudu kärsimään korona-ajasta eniten.

Monet ovat suorittaneet tutkinnon melkein kokonaan etänä

Osa ammatillisen koulutuksen opiskelijoista ja lukiolaisista on joutunut opiskelemaan suuren osan tutkinnosta etäopetuksena.

Etäopiskelu on raskasta. Nuoret kärsivät siitä, että he eivät tapaa muita nuoria ja koulun työntekijöitä.

– Rahoituksen avulla on tarkoitus palkata lisää työntekijöitä kouluihin, esimerkiksi järjestämään tukiopetusta, Andersson sanoo.

Poikkeusaika on kestänyt jo pitkään. Silti koulunkäynti ja opetus on sujunut pääasiassa hyvin, Li Andersson sanoo.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)