Koronavirus heikentää taloutta

Teksti: Petri Kiuttu
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 25.03.2020

Koronavirus aiheuttaa paljon taloudellisia huolia.Yritykset irtisanovat ja lomauttavat ihmisiä.

Koronavirus aiheuttaa paljon ongelmia Suomen talouteen. Yritykset joutuvat irtisanomaan ja lomauttamaan ihmisiä, koska niillä ei ole varaa maksaa palkkoja. Yrityksiä menee myös konkurssiin. Monet pienet yritykset eivät pysty maksamaan liiketilojensa vuokria.

Kaupoilla, ravintoloilla ja hotelleilla ei ole asiakkaita, koska hallitus on pyytänyt, että ihmiset pysyvät mahdollisimman paljon kotona. Työmatkat on peruttu kokonaan. Monet ravintolat ja kahvilat ovat kiinni.

Joogastudio suljettuna

Tiina Puro on yrittäjä. Hänellä on joogastudio Klaukkalassa. Puro on sulkenut salinsa ainakin 13. huhtikuuta saakka.

Hallitus suosittelee välttämään kokoontumisia. Tämä koskee liikuntapaikkoja. Puro on kahden viikon karanteenissa, koska hän palasi maaliskuun puolivälissä Itävallasta.

– Minulla on tavallisesti paljon asiakkaita, jotka käyvät ryhmäliikunnassa. Tietenkään emme järjestä näitä tunteja nyt. Tuskin tänne kukaan tulisikaan. Terveyttä ei voi riskeerata, vaikka tappioita tulisi.

Hallitus tukee taloutta peräti 15 miljardilla eurolla. Sillä halutaan estää konkursseja.

Lähteet Työelämä, STT, Yle

2 kommenttia artikkeliin ”Koronavirus heikentää taloutta”

  1. Minä ajattelen Yritykset eivat saada paljon rahaa koska Koronavirus heikentää taloutta. Ravintola, hotelli ja liikuntapaikkoja on kiinni. Se on huono onea suomesta taloutta.

    Vastaa
  2. Dinu on täysin eristetty kahdelle taloudelle, joka ei ole vielä kahden viikon ajan oleskella kotona

    Vastaa

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)