Koronarajoitukset helpottuvat

Teksti: Petri Kiuttu, lähde Yle
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 03.02.2022

Koronarajoitukset helpottuvat. Helsingissä ja Uudellamaalla uimahallit ja kuntosalit avasivat ovensa tiistaina 1. helmikuuta.

Koronarajoituksia helpotettiin helmikuun alussa. Uimahallit kuntosalit, kirjastot, museot ja elokuvateatterit saavat olla jälleen auki. Myös yleisötilaisuuksia saa jälleen järjestää, jos kaikilla osallistujilla on oma istumapaikka.

Uimahallit ovat jälleen auki.

Ruokaravintolat saavat olla auki kello 21:een saakka. Alkoholin anniskelu pitää lopettaa kello 20. Baareissa ja pubeissa ovet menevät kiinni edelleen kello 18. Alkoholin anniskelu loppuu kello 17.

Pääministeri Sanna Marin sanoo, että kaikki rajoitukset loppuvat kokonaan ehkä jo helmikuun aikana. Pääministeri Marin kertoi asiasta maanantaina Päätoimittajien yhdistyksen tilaisuudessa.

Suomen hallitus aikoo siis purkaa kaikki koronarajoitukset helmikuun aikana. Lääkärien mielestä koronarajoituksia voidaan purkaa. Kaikkia rajoituksia ei kuitenkaan pitäisi lopettaa kerralla.

Osa rajoituksista loppui jo tiistaina. Esimerkiksi liikuntatilat saavat jälleen olla auki. Kuva on kuntosalilta.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)