Kokoomus voitti aluevaalit

Teksti: Petri Kiuttu, lähteet Yle, STT
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 24.01.2022

Ensimmäisten aluevaalien voittajapuolue on kokoomus. Kokoomuksen kannatus aluevaaleissa oli 21,6 prosenttia.

SDP ja keskusta menestyivät myös hyvin aluevaaleissa. SDP sai 19,3 prosentin kannatuksen. Keskusta sai 19,2 prosentin kannatuksen.

Muiden puolueiden kannatus oli paljon pienempi kuin kokoomuksen, SDP:n ja keskustan. Perussuomalaiset sai noin 11 prosentin kannatuksen, vasemmistoliitto 8 prosentin kannatuksen ja vihreät noin 7,5 prosentin kannatuksen. RKP, kristillisdemokraatit, Liike Nyt ja Valta kuuluu kansalle saivat alle 5 prosentin kannatuksen.

Kokoomus oli aluevaalien suurin voittaja. Myös keskusta menestyi aluevaaleissa hyvin. Perussuomalaiset ja vihreät saivat aluevaaleissa odotettua huonomman tuloksen.

Aluevaalien äänestysprosentti jäi alhaiseksi. Äänestämässä kävi alle 50 prosenttia ihmisistä, joilla on oikeus äänestää.

Aluevaaleja ei järjestetty Helsingissä eikä Ahvenanmaalla. Helsinki ja Ahvenanmaa järjestävät palvelut myös tulevaisuudessa itse.

Aluevaaleissa valittiin aluevaltuustot

Aluevaalit järjestettiin ensimmäisen kerran. Vaaleissa valittiin 21 aluevaltuustoa. Valtuustot päättävät sosiaali- ja terveyspalveluista.

Aluevaltuustot johtavat hyvinvointipalveluita hyvinvointialueella.  Aluevaltuustot päättävät esimerkiksi terveyskeskuksien palveluista ja vanhusten hoidosta. Valtuustot aloittavat maaliskuun alussa. Hyvinvointialueet aloittavat vuoden 2023 alussa.

Sosiaali- ja terveuspalveluiden uudistus eli sote-uudistus  tehdään siksi, että kuntien rahat eivät tulevaisuudessa riitä palvelujen järjestämiseen. Uudistuksen tavoite on, että suomalaiset saavat nopeammin niitä palveluja, joita he tarvitsevat.

Aluevaalit järjestetään seuraavan kerran samaan aikaan kuntavaalien kanssa vuonna 2025.

Aluevaalit, SDP, keskusta, kokoomus
SDP:n puheenjohtaja Sanna Marin (vasemmalla.), kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo ja keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko kuvattiin Kuntatalolla Helsingissä 23. tammikuuta.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)