Kesälomalla Tuusulanjärvelle

Teksti: Markku Juusola
Kuva: Markku Juusola
Uutinen julkaistu: 28.07.2021

Tuusulanjärvi on monipuolinen kohde kesälomalla. Siellä voi tutustua suomalaiseen kulttuuriin ja nähdä kauniita maisemia. Ravintoloissa ja kahviloissa voi pistäytyä, jos nälkä tai jano yllättävät.

Järven itärannalla kulkee Tuusulan Rantatie. Se on kiinnostava matkakohde, jos olet kiinnostunut suomalaisesta maalaustaiteesta, musiikista ja kirjallisuudesta.

Kultakauden taiteilijoiden koteja

1800- ja 1900-luvun vaihdetta kutsutaan Suomen taiteen kultakaudeksi. Silloin monet taiteilijat muuttivat Tuusulanjärven rannalle. Kultakauden taiteilijoita olivat esimerkiksi kirjailija Juhani Aho ja säveltäjä Jean Sibelius. Myös taidemaalarit Venny Soldan-Brofeldt, Eero Järnefelt ja Pekka Halonen kuuluivat joukkoon. He kaikki asuivat Tuusulanjärven itärannalla sata vuotta sitten.

On monia syitä, miksi taiteilijat muuttivat juuri Tuusulanjärvelle. Ensinnäkin kultakauden taiteilijat kunnioittivat kirjailija Aleksis Kiveä. Kivi kuoli jo aiemmin, vuonna 1872. Hän asui viimeiset vuotensa mökissä, joka sijaitsee lähellä Tuusulanjärven rantaa. Taiteilijat halusivat asua samalla seudulla kuin Kivi.

Taiteilijat löysivät suomalaisen maiseman

Toiseksi tuon ajan taiteilijat ihailivat suomalaista maisemaa, jossa on paljon järviä. Taiteilijat ajattelivat, että juuri järvimaisema on aito suomalainen maisema. Monet taiteilijat asuivat ensin Helsingissä. Tuusulanjärvi sijaitsee 30 kilometriä Helsingistä pohjoiseen. Se on ensimmäinen suuri järvi, kun Helsingistä lähtee kohti pohjoista.

Järven maisema on yhä hyvin suomalainen. Länsirannalla voi nähdä isoja maatiloja ja karjaa laitumella. Pitkän järven puoliväli on kapea ja kallioinen. Esimerkiksi Sarvikalliolta voi yhä katsella kauniita järvimaisemia.

 

Halosenniemestä voi vuokrata soutuveneitä.
Halosenniemestä voi vuokrata soutuveneitä.

Sarvikallio sijaitsee vastapäätä Halosenniemeä. Siellä taidemaalari Pekka Halonen maalasi monia maalauksia Tuusulanjärven maisemista. Järven maisemat ja kalliot näkyvät Halosen maalauksissa.

Tuusulanjärvelle on helppo mennä

Kolmas syy muuttaa Tuusulanjärven rantaan oli rautatie. Suomen ensimmäinen rautatie kulki Helsingistä kohti pohjoista Tuusulanjärven vierestä. Keravan, Ainolan ja Järvenpään asemat ovat lähellä Tuusulanjärveä. Niistä pääsee helposti Tuusulanjärvelle.

Taiteilijoiden talot ovat nykyään museoita. Niihin voi tutustua vaikka niin, että hyppää polkupyörän selkään ja polkee järven päästä toiseen. Matkaa kertyy noin seitsemän kilometriä.

Ainolassa opastuksen voi saada myös selkokielellä. Kuva on Ainolan alakerrasta. Kuvassa oikealla on opas Aino Tillanen.
Ainolassa opastuksen voi saada myös selkokielellä. Kuva on Ainolan alakerrasta. Kuvassa oikealla on opas Aino Tillanen.

Vanha Tuusulan Rantatie kiemurtelee kauniissa maisemassa järven itärannalla. Ehkä kiinnostavimpia kohteita ovat Ainola ja Halosenniemi. Ainola oli säveltäjä Jean Sibeliuksen koti. Sibelius on tunnetuin suomalainen säveltäjä. Finlandia, Karelia-sarja ja viulukonsertto ovat hänen kuuluisia teoksiaan.

Kahviloita ja konsertteja

Kun Ainolasta lähtee kohti etelää, näkyy pian vasemmalla mäen päällä Kallio-Kuninkala. Se on vanha maatila, jossa on nykyään kahvila ja kokoustiloja. Siellä järjestetään myös konsertteja. Kallio-Kuninkalan pihalta avautuvat komeat maisemat Tuusulanjärvelle.

Kallio-Kuninkalassa on kahvila. Talo sijaitsee mäen päällä ja sieltä on hieno näköala Tuusulanjärvelle.
Kallio-Kuninkalassa on kahvila. Talo sijaitsee mäen päällä ja sieltä on hieno näköala Tuusulanjärvelle.

Taidemaalari Pekka Halonen asui Halosenniemessä. Talo sijaitsee kauniilla niemellä järven puolivälissä. Halosenniemessä voi tutustua taiteilijan työtiloihin. Kannattaa myös käydä Halosenniemen puutarhassa. Siellä on paljon hyötykasveja, kukkia ja istutuksia.

Halosenniemessä on komea hirsirakennus. Taidemaalari Pekka Halonen työskenteli siellä.
Halosenniemessä on komea hirsirakennus. Taidemaalari Pekka Halonen työskenteli siellä.

Ja lopuksi uimaan!

Rantatien eteläpäässä sijaitsee vanha Krapin tila, jossa on nykyään ravintola ja hotelli. Siellä on kaunis piha, jossa on kesällä ravintola. Krapin Pajalla järjestetään konsertteja läpi vuoden.

Krapin pihalla on ravintola. Krapissa järjestetään myös konsertteja koko kesän ajan.
Krapin pihalla on ravintola. Krapissa järjestetään myös konsertteja koko kesän ajan.

Kuumalla säällä kannattaa aloittaa matka toisinpäin eli Krapista. Lopuksi voi nimittäin pulahtaa järveen uimaan Järvenpäässä Tervanokan uimarannalla, jossa on kesäkahvila.

Valitettavasti Tuusulanjärvessä on usein sinilevää kesän lopulla. Silloin ei kannata mennä uimaan.

Täältä saat tietoa kaikista Tuusulanjärven kohteista:

www.visittuusulanjarvi.fi

Yksi kommentti artikkeliin ”Kesälomalla Tuusulanjärvelle”

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)