Joka viides ikäihminen tarvitsee apua

Teksti: Petri Kiuttu
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 09.07.2019

Joka viides ikäihminen tarvitsee apua arkipäivän toimissa kotonaan. Monet vanhukset tarvitsevat apua esimerkiksi peseytymisessä, pukeutumisessa ja hygienian hoidossa.

Moni 75 vuotta täyttänyt tarvitsee apua kotonaan. Monet heistä eivät kuitenkaan saa apua. Kotona asuvia auttaa kunnan kotihoito. Kotihoidon avun piirissä on kuitenkin ainoastaan 12 prosenttia kaikista ikäihmisistä.

Jyväskylän yliopiston tutkimuksen mukaan suomalainen yhteiskunta on siirtänyt vastuuta iäkkäiden hoidosta koko ajan enemmän läheisille, sukulaisille, perheille ja ystäville.

Tutkijoiden mukaan suomalainen hyvinvointivaltio on epäonnistunut ikäihmisten arjen turvaamisessa. Monet ikäihmiset jäävät ilman apua. Usein ilman apua jäävät kaikista sairaimmat ja köyhimmät vanhukset.

Ikäihmiset kaipaavat apua etenkin peseytymiseen, liikkumiseen kodin ulkopuolella, ruokaostoksiin, pankkiaioihin ja ruuanlaittoon.

Lähde HS

 

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)