Hinnat nousevat nopeasti

Teksti: Petri Kiuttu, lähde Yle
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 17.08.2022

Nyt puhutaan paljon inflaatiosta. Inflaatio tarkoittaa hintojen nousua ja ostovoiman vähenemistä. Samalla rahalla ei saa enää ostettua yhtä paljon kuin esimerkiksi vuosi sitten.

Inflaatio eli hintojen nousu on nyt voimakasta ympäri maailman. Inflaatio näkyy myös Suomessa. Inflaatio oli viimeksi yhtä nopeaa 1980-luvulla.

Polttoaineiden hinta nousi keväällä tosi kalliiksi. Elokuussa polttoaineen hinta on kuitenkin hiukan laskenut. Bensiini maksaa nyt vähän yli kaksi euroa litra. Diesel maksaa noin kaksi euroa litra. Polttoaineiden hinta laski, koska Suomen hallitus pienensi uusiutuvien polttoaineiden jakeluvelvoitetta. Hintaa laskee myös se, että ihiset ostavat nyt vähemmän polttoaineita. Monet ovat vähentää autoilua, koska polttoaine on niin kallista.

Myös ruuan hinta on noussut nopeasti. Ruoka on kallistunut vuodessa yli 12 prosenttia. Esimerkiksi kahvi, kala, jauhot ja kananmunat ovat paljon kalliimpia kuin vuosi sitten.

Erityisen paljon on noussut energian hinta. Maailmassa on energiakriisi, joka vaikuttaa myös Suomeen. Asiantuntijoiden mukaan ensi talvesta voi tulla vaikea. Jos Suomessa on kovia pakkasia, energian hinta voi nousta tosi korkeaksi.

Olkiluodon kolmas ydinreaktori saadaan ehkä käyttöön tämän vuoden lopussa. Jos Olkiluoto 3 alkaa tuottaa sähköä joulukuussa, Suomen ensi talven energiansaanti on turvattu.

Olkiluoto 3 voi pelastaa talven

Kukaan ei osaa sanoa, miten maakaasu ja sähkö riittävät ensi talvena. Maakaasua ei enää tuoda Suomeen Venäjältä.

Myös epävarmuus nostaa energian hintaa. Asiantuntijoiden mukaan inflaatio ja energian hinta voivat nousta talven aikana.

Suomessa jännitetään nyt sitä, saadaanko Olkiluodon kolmas ydinreaktori eli OL3 käyttöön tämän vuoden aikana. Jos reaktori saadaan käyttöön, se helpottaa erittäin paljon energiansaantia.

Olkiluoto 3:n koekäyttö viivästyi jälleen elokuussa. Olkiluoto 3:n energiantuotannon pitäisi alkaa joulukuussa. Alun perin voimalaitoksen piti valmistua jo vuonna 2009. Olkiluoto 3 tuottaa jopa kuudesosan kaikesta Suomen sähköstä.

Olkiluoto 3 on Suomen viides ydinreaktori. Suomen ydinreaktoreista kaksi on Loviisassa ja kolme Eurajoen Olkiluodossa.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)