Heinäkuu oli todella kuuma

Teksti: Markku Juusola
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 06.08.2018

Suomessa ei ole koskaan ollut niin lämmintä heinäkuuta kuin tänä kesänä. Myös muualla maailmalla sää on ollut tavallista lämpimämpi.

Heinäkuussa suomalaiset puhuivat koko ajan kuumasta säästä, eikä ihme. Heinäkuu oli huomattavasti kuumempi kuin tavallisesti. Hellettä oli melkein joka päivä. Kun ilman lämpötila varjossa ylittää 25 astetta, suomalaiset sanovat, että on helle.

Ilmatieteen laitos on mitannut lämpötiloja yli sadan vuoden ajan. Tänä kesänä heinäkuu oli kaikkein lämpimin. Korkein lämpötila mitattiin Vaasassa. Siellä oli 33,7 astetta 18. heinäkuuta. Heinäkuun lämpimimmän päivän ennätystä ei tänä vuonna rikkoutunut. Ennätys 37,2 astetta tehtiin Joensuussa vuonna 2010.

Kuuma sää lämmitti myös järvien ja meren veden. Monissa järvissä vesi oli yhtä lämmintä kuin uimahallissa eli 25 astetta tai vielä enemmän. Toisaalta sinilevää oli meressä ja järvissä tavallista enemmän.

Moni piti kuumuudesta, mutta vanhuksille ja sairaille ihmisille kuumuus oli epämukavaa. Tuulettimet loppuivat kaupoista. Monet nukkuivat parvekkeilla ja ulkona.

Kuumaa oli muuallakin

Ruotsissa ja Kreikassa oli suuria metsäpaloja, koska metsät olivat niin kuivia. Etelä-Koreassa ja Japanissa lämpömittarit näyttivät yli 40 astetta.

Euroopan kuumimmat paikat olivat Portugalissa ja Espanjassa. Viime viikolla siellä oli jopa 45 astetta.

Suomessa ilma viileni elokuun alussa. Mutta tämän viikon lopulla lämmintä ilmaa virtaa jälleen Suomeen. Lämpötila voi nousta jopa 30 asteeseen.

Ilmaston lämpenemisen takia kuumia kesiä on yhä useammin. Näin arvioi meteorologi Niina Niinimäki STT:n haastattelussa.

‑ Helteiset jaksot yleistyvät ilmastonmuutoksen myötä, sanoo Niinimäki.

‑ Mutta toki koleitakin kesiä on. Kaikki varmasti muistavat viime kesän. Silloin ei paljon tarvinnut helteistä valitella, muistuttaa Niinimäki.

Lähde STT, Iltasanomat

 

Yksi kommentti artikkeliin ”Heinäkuu oli todella kuuma”

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)