Hallitus tukee Finnairia

Teksti: Petri Kiuttu
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 25.03.2020

Valtio lupaa 600 miljoonan euron tuen, jolla lentoyhtiö Finnairin talous turvataan.

Hallitus haluaa varmistaa, että lentoyhtiö Finnairin toiminta ei keskeydy. Hallitus on päättänyt antaa Finnairin toiminnalle 600 miljoonan euron tuen.

Finnair on joutunut perumaan yli 90 prosenttia kaikista lennoistaan koronaviruksen aiheuttaman tilanteen takia. Finnair peruu yli 10 000 lentoa ainakin kesäkuuhun saakka. Yhtiö myös lomauttaa kaikki työntekijänsä. Finnairilla on Suomessa 6 000 työntekijää.

– Finnair kuuluu vahvojen lentoyhtiöiden joukkoon. Meillä on hyvä taloudellinen tilanne. Tästä huolimatta valtiontakaus on meille tärkeä turva. Voimme jatkaa toimintaamme vakaalla pohjalla tämän poikkeustilanteen jälkeen, Finnairin toimitusjohtaja Topi Manner sanoo Finnairin tiedotteessa.

Monet lentoyhtiöt ovat suurissa vaikeuksissa koronaviruksen aiheuttaman tilanteen takia.

8 kommenttia artikkeliin ”Hallitus tukee Finnairia”

  1. Kronan epidemiaviruksen takia Finnair Airlines on peruuttanut 90% lennoistaan, yhtiö peruuttaa yli 10 000 lentoa, se lomauttaa kaikki 6000 työntekijää ja hallitus tukee sitä 600 miljoonalla eurolla, koska tämä lentoyhtiö on yksi Suomen vahvimmista yhtiöistä

    Vastaa
  2. koska koronavirusta Finnair on joutunut perumaan yli 90 prosenttia
    Yhtiö myös lomauttaa kaikki työntekijänsä. Finnairilla on Suomessa 6 000 työntekijää.
    Hallitus on päättänyt antaa Finnairin toiminnalle 600 miljoonan euron .

    Vastaa
  3. On monia yrityksiä, jotka kohtaavat samat ongelmat koronaviruksen takia, Finnairin puheenjohtaja toteaa

    Vastaa
  4. Hyvää Finnairin näin pidä tehdä ja minun mielestä koko suomi pidä pysähdy vähinttä yksi kuukaussi että voida levytä koronaviruksen.

    Vastaa
  5. minun mielestä tämä on fiksua ja hyvä päätös.
    toki se vaikuttaa talouteen, mutta on erittäin hyvä kompensoida heille, koska kaikki kamppanit eivät ole mennossa vaikeisiin aikoihin koronan takia.

    Vastaa
  6. Minä luen monta kerta muutta minä en ymmärtänyt kaiki
    Koskaa tämä on hyvin vaikka
    Antiiksi

    Vastaa

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)