Hallitus muistaa eläkeläisiä ja pienituloisia

Teksti: Petri Kiuttu
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 04.06.2019

Suomen uusi hallitus julkaisi hallitusohjelman maanantaina. Puheenjohtajat kertoivat ohjelmasta Helsingin Oodi-kirjastossa.

Hallitusohjelma kertoo sen, mitä hallitus aikoo tehdä seuraavien neljän vuoden aikana.

Uuteen hallitukseen tulee viisi puoluetta. Mukana ovat SDP, keskusta, vihreät, vasemmistoliitto ja RKP.

Hallituksen tavoitteena on saada Suomeen uusia työpaikkoja. Hallitus aikoo saada Suomeen seuraavien vuosien aikana 60 000 uutta työpaikkaa. Hallitus haluaa, että tulevaisuudessa 75 prosenttia suomalaisista on töissä. Vain tällä tavalla Suomen talous pysyy kunnossa.

Uusi hallitusohjelma antaa lisää rahaa pienituloisille, eläkeläisille ja työttömille. Pienituloiset eläkeläiset saavat 50 euroa lisää kuukaudessa. Hyvätuloisten verotus kiristyy hieman. Hallitus antaa lisää rahaa opetukseen. Lukioista ja ammattikouluista tulee ilmaisia. Yliopistot saavat lisärahoitusta.

Hallitus kiristää tupakan, makeisten, virvoitusjuomien ja bensiinin verotusta. Näiden hinta siis nousee.

Hallitus aikoo myös nostaa kiintiöpakolaisten määrää. Suomeen otetaan tulevaisuudessa 850–1050 kiintiöpakolaista joka vuosi.

Uusi hallitus aikoo ottaa lisää velkaa. Valtion menot kasvavat 1,2 miljardilla eurolla.

Hallitukseen tulee 19 ministeriä

Uuteen hallitukseen tulee viisi puoluetta. Mukana ovat SDP, keskusta, vihreät, vasemmistoliitto ja RKP.

Hallituksessa on 19 ministeriä. Hallituksen suurin puolue eli SDP saa seitsemän ministerinpaikkaa. SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne on uusi pääministeri.

Hallituksen toiseksi suurin puolue keskusta saa viisi ministerinpaikkaa. Keskusta saa myös valtiovarainministerin paikan. Keskustan nykyinen puheenjohtaja Juha Sipilä ei halua ministeriksi eikä eduskunnan puhemieheksi.

Vihreät saa hallitukseen kolme ministeriä. Pekka Haavisto on seuraava ulkoministeri.

Vasemmistoliitto ja RKP saavat molemmat kaksi ministerinpaikkaa.

Lähde STT, HS, Yle

 

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)