Hallitus kiistelee perhevapaista

Teksti: Markku Juusola
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 14.02.2018

Perhevapaiden uudistus pysähtyy. Näin päättivät hallituspuolueiden puheenjohtajat maanantaina.

Perhevapaa tarkoittaa, että vanhemmat voivat ottaa vapaata työstä, kun perheeseen syntyy lapsi. Hallitus haluaa uudistaa monella tavalla perhevapaiden nykyistä toteutusta.

Yksi tavoite on, että isät ovat enemmän lapsen kanssa kotona. Toinen tavoite on, että naiset palaavat nopeammin töihin lapsen syntymän jälkeen. Kolmas tavoite on, että lapset osallistuvat enemmän varhaiskasvatukseen. Suomessa lapset voivat osallistua varhaiskasvatukseen päiväkodeissa ja erilaisissa kerhoissa ennen kouluikää.

Raha ei riitä uudistukseen

Peruspalveluministeri Annika Saarikko sanoo, että uudistus pysähtyy, koska rahat eivät riitä. Saarikon puolue on keskusta. Kotihoidon tuki on tärkeä asia keskustalle. Uudistuksessa kotihoidon tuki heikkenee. Siksi keskustan on vaikea hyväksyä uudistusta.

– Näin tärkeää asiaa ei voi kaataa, sanoi puolestaan kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo.

Luultavasti seuraava hallitus tekee uudistuksen.

Lähde HS, Yle

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)