Hallitus julkaisi turvallisuusselonteon

Teksti: Petri Kiuttu, lähteet Yle, STT, IS
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 19.04.2022

Hallitus julkisti viime keskiviikkona selonteon, jossa käsitellään Suomen turvallisuusympäristön muutosta.

Turvallisuusselonteossa kuvataan maailman tilanne. Selonteon mukaan Suomen turvallisuusympäristö on muuttunut sen jälkeen, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Selonteossa kuvaillaan vaihtoehtoja, jotka Suomella on uudessa tilanteessa.

Turvallisuusselonteko on pohja keskustelule ja ratkaisulle siihen, hakeeko Suomi Naton jäseneksi. Nato on puolustusliitto.

Selonteko ei ota kantaa siihen, pitäisikö Suomen liittyä Naton jäseneksi. Selonteossa kuitenkin todetaan, että Suomen ja Ruotsin jäsenyys toisi vakautta Itämeren alueelle.

Ulkopoliittisen instituutin tutkija Matti Pesu arvioi, että selonteko on varovaisen myönteinen Nato-jäsenyydelle.

– Kyllä siinä tällainen sävy on. Selonteossa tuotiin esiin myös muita vaihtoehtoja. Yksi vaihtoehto on yhteinen puolustusliitto Ruotsin kanssa. Selonteossa kuitenkin todetaan, että sitä ei voi verrata Nato-jäsenyyteen, Matti Pesu sanoo STT:n haastattelussa.

Presidentti Sauli Niinistö sanoo, että Suomi tekee päätöksen Nato-asiassa ennen Naton huippukokousta. Naton huippukokous järjestetään kesäkuun lopussa Madridissa. Myös pääministeri Sanna Marin sanoo, että Suomen päätös Nato-asiassa syntyy seuraavien viikkojen aikana.

Eduskunta alkaa keskustella selonteosta ja Suomen turvallisuustilanteesta tällä viikolla.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)