Hallitus julkaisi rasismin vastaisen tiedonannon

Teksti: Petri Kiuttu, lähde Yle
Kuva: Lehtikuva / Markku Ulander
Uutinen julkaistu: 04.09.2023

Hallitus julkaisi rasismin vastaisen tiedonannon elokuun lopussa. Tiedonannossa kerrotaan, miten hallitus torjuu rasismia.

Hallitus on sopinut yhdessä, miten se torjuu rasismia. Pääministeri Petteri Orpon mukaan jokainen hallituksen ministeri on sitoutunut hallituksen yhdessä sopimiin asioihin. Hallituksen ministerit irtisanoutuva rasismista ja tekevät työtä rasismia vastaan.

Hallitus käynnistää myös ohjelman, joka kehittää tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta kouluissa ja oppilaitoksissa. Hallitus haluaa, että maahanmuuttajaperheiden lapset ovat mukana varhaiskasvatuksessa enemmän. Nykyisin monet maahanmuuttajien lapset eivät osallistu varhaiskasvatukseen.

Hallitus ottaa kantaa tiedonannosta myös vihapuheeseen ja vihatekoihin. Hallitus haluaa estää Suomessa vihateot juutalaisia, kristittyjä ja muslimeita ja muita uskontoryhmiä vastaan. Hallitus haluaa, että holokaustin kieltäminen on jatkossa laitonta. Holokausti tarkoittaa natsien tekemää juutalaisten joukkomurhaa. Natsit murhasivat Euroopassa kuusi miljoonaa juutalaista. Jotkut ihmiset kiistävät holokaustin.

Eduskunta käsittelee hallituksen tiedonantoa tällä viikolla. RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson toivoo, että kaikki RKP:n kansanedustajat tukevat hallitusta. Henriksson sanoi lauantaina TV1:n Ykkösaamu-ohjelmassa, että hallituksen alku on ollut RKP:lle vaikea. Henriksson sanoi, että RKP:ssä keskusteltiin kesällä jopa siitä, lähteekö puolue hallituksesta. RKP on riidellyt hallituksessa perussuomalaisten kanssa. Henriksson toivoi ohjelmassa, että hallitus saa nyt työrauhan.

Hallituksessa ovat mukana kokoomus, perussuomalaiset, RKP ja kristillisdemokraatit.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)