Hallitus muuttaa lakia ydinaseista

Teksti: Petri Kiuttu, lähteet Yle, HS
Kuva: Lehtikuva / Heikki Saukkomaa
Uutinen julkaistu: 09.03.2026

Hallitus esittää, että ydinaseiden kuljettaminen Suomessa sallitaan. Puolustusministeri Antti Häkkänen sanoo, että lakimuutos on tarpeellinen.

Puolustusministeri Antti Häkkänen sanoo, että Suomen alueelle voidaan kuljettaa jatkossa ydinase, jos sitä tarvitaan puolustamiseen. Puolustaminen tarkoittaa Suomen puolustamista, Naton yhteistä puolustamista tai yhteistyötä puolustuksessa.

Häkkäsen mukaan lakimuutos tarvitaan, koska Suomi on on Naton jäsen. Nato on puolustusliitto, johon kuuluu 32 jäsenmaata Euroopasta ja Pohjois-Amerikasta. Useimmissa Naton jäsenmaissa ei ole kieltoa siitä, että ydinseita ei saa kuljettaa niiden alueella.

Monet Suomen eduskuntapuolueet arvostelevat hallituksen esitystä. SDP:n, vasemmistoliiton ja vihreiden mielestä asia on valmisteltu salassa, eikä siitä ole kerrottu kenellekään. Oppositiopuolueiden mielestä lakia pitäisi valmistella yhdessä. SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman sanoi, että SDP ei tue lakimuutosta. Oppositiopuolueet ovat puolueet, jotka eivät ole hallituksessa. Eduskunnassa oppositiossa ovat SDP, keskusta, vasemmistoliitto, vihreät ja Liike Nyt.

Presidentti Alexander Stubb sanoo, että lakimuutos puolustaa Suomea. Lakimuutos myös poistaa rajoitteet, joita muissa Pohjoismaissa ei ole.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)