Hallitukseen kesällä isoja muutoksia

Teksti: Petri Kiuttu
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 20.05.2014

Sdp:n uusi puheenjohtaja Antti Rinne on myös uusi ministeri. Vielä ei ole tietoa, minkä ministerinsalkun Rinne ottaa.

Jutta Urpilainen hävisi puheenjohtajakisan. Hän jättää paikkansa valtiovarainministerinä. Monet haluaisivat, että Rinteestä tulisi valtiovarainministeri. Rinne ei kuitenkaan ole vielä kertonut aikeistaan.

Joidenkin arvelujen mukaan Rinteestä saattaa tulla hallituksen uusi työministeri. Rinteellä on paljon kokemusta työntekijöiden järjestöistä. Rinne on myös sanonut, että hän haluaa luoda Suomeen uusia työpaikkoja.

On myös arveltu, että eduskunnan puhemies Eero Heinäluomasta voi tulla uusi valtiovarainministeri. Silloin Urpilaisesta tulisi eduskunnan uusi puhemies.

Pääministeri Jyrki Katainen jättää paikkansa kesäkuussa. Useita hallituksen ministereitä on ehdolla eurovaaleissa. Alexander Stubb, Henna Virkkunen ja Päivi Räsänen jättävät paikkansa hallituksessa, jos he tulevat valituiksi europarlamenttiin.

Hallitus on suuressa muutoksessa. Hallituspuolueet käyvät kesäkuussa niin sanotut minihallitusneuvottelut, joissa sovitaan hallituksen linjoista.

Hallitus on joutunut tekemään vaikeita päätöksiä. Vasemmistoliitto on jo jättänyt hallituksen, vihreät harkitsee asiaa. Pääministerin mielestä hallitus on kuitenkin toimintakykyinen. Kataisen mukaan ennenaikaiset vaalit olisivat turhat.

 

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)