Eduskunta äänestää sote-uudistuksesta vasta syksyllä

Teksti: Petri Kiuttu
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 21.06.2018

Eduskunta äänestää sote-uudistuksesta todennäköisesti vasta kesälomien jälkeen. Sote-uudistuksen valmistelu vaatii vielä paljon työtä.

Hallitus julkisti sote-uudistuksen korjaukset tiistaiaamuna. Hallitus korjasi uudistuksesta useita kohtia, joista perustuslakivaliokunta huomautti. Päätös uudesta laista voidaan tehdä vasta, kun kaikki uudistukseen liittyvät ongelmat on korjattu. Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan täytyy tehdä sote-laeista seitsemän uutta mietintöä ja kaksi lausuntoa.

Hallitus päätti korjauksissaan esimerkiksi, että soten valinnanvapautta lykätään vuodella. Kaikki sote-keskukset aloittavat toimintansa vuonna 2022.

Eduskunnan puhemies Paula Risikko sanoi jo kesäkuun alussa, että eduskunta ei ehdi äänestää sotesta ennen kesälomia. Eduskunnan kesäloma alkaa tavallisesti kesäkuun lopussa.

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen on tarkoitus alkaa vuonna 2020. Uudistusta kutsutaan nimellä sote. Samalla syntyy 18 maakuntaa, jotka järjestävät sote-palvelut suomalaisille. Uudistuksen yhteydessä puhutaan valinnanvapaudesta. Sote-uudistuksen jälkeen suomalaiset saavat valita sote-keskuksen, josta he hakevat palvelua.

Sote-uudistuksen tarkoitus on parantaa palveluita ja niiden saatavuutta. Uudistus pyrkii myös vähentämään valtion sosiaali- ja terveyspalveluiden kustannuksia.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)