Eduskunnan vilkas syksy alkoi

Teksti: Markku Juusola
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 13.09.2017

Kansanedustajat palasivat kesälomalta. Edessä on vilkas syksy.

Kansanedustajat pitivät viime viikolla ensimmäisen istunnon eduskuntatalossa, jonka korjaustyöt valmistuivat juuri. Kansanedustajat joivat avajaiskahvit ja kuuntelivat kuorolaulua juhlan kunniaksi.

Eduskuntatalon korjaus kesti puolitoista vuotta. Eduskunta kokoontui sillä aikaa Sibelius-Akatemian tiloissa. Eduskuntatalo on 86-vuotias. Sitä ei ole aiemmin korjattu näin perusteellisesti. Kaikki on kunnostettu: viemärit, seinät, kattomaalaukset ja 3 000 huonekalua.

Suurin muutos näkyy istuntosalin seinillä. Pronssiset patsaat on korvattu kipsipatsailla, jotka on kullattu.

Eduskunnassa on avoimet ovet 14.–15. lokakuuta ja 18.–19. marraskuuta. Yleisö pääsee silloin tutustumaan eduskuntaan.

Tulossa vilkasta keskustelua

Eduskunta keskustelee syksyllä vilkkaasti ainakin perhevapaista ja tiedustelulaista. Perhevapaat tarkoittavat äitiys- ja isyysvapaita sekä kotihoidon tukea. Hallitus haluaa, että naiset pääsevät lapsen syntymän jälkeen aiemmin töihin. Isien ja päiväkotien osuutta lasten hoidossa halutaan kasvattaa.

Hallitus esittää, että suojelupoliisi Supo saa lisää oikeuksia kuunnella ihmisten puheluita ja seurata internetiä.

Lähteet HS, Yle, STT

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)