Asuminen kallistuu Suomessa

Teksti: lähde Yle
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 27.08.2013

Asumismenojen kustannukset nousevat. Sekä asunnon omistaminen että vuokraaminen kallistuu.

Omistusasunnon asumisen menot nousevat seuraavien vuosien aikana 3,3 prosenttia. Vuokralla asuvien kustannukset nousevat 2,5 prosenttia.

Myös lainojen korot nousevat. Se lisää omistusasunnossa asuvien ihmisten kuluja. Samalla yhä suurempi osa suomalaisten tuloista kuluu asumisen kustannuksiin.

Vuokralla asuvien menot saattavat kasvaa jopa sadalla eurolla kuukaudessa seuraavien neljän vuoden aikana. Pellervon Taloustutkimuksen mukaan vuokralla asuvien menot ovat kasvaneet viime vuosina nopeammin kuin omistus- asunnossa asuvien.

Pääkaupunkiseudulla asuminen on huomattavasti kalliimpaa kuin muualla Suomessa. Helsingissä 60 neliön kerrostalohuoneiston vuokra on noin 1 000 euroa kuukaudessa. Raumalla ja Kouvolassa vastaava asunto maksaa noin 600 euroa. Kouvolasssa asuminen on erityisen edullista, varsinkin, jos asuu omistusasunnossa. Oulussa taas vuokra-asunnot ovat suhteessa Suomen halvimpia.

Pääkapunkiseudulla vuokrien hinnat nousevat muuta maata nopeammin. Se johtuu ainakin osittain siitä, että vuokra-asuntoja on tarjolla vähemmän kuin niitä tarvitaan. Erityisen kalliita vuokra-asuntoja Helsingissä ovat yksiöt. Ne ovat kaikista kysytyimpiä.

Yksi kommentti artikkeliin ”Asuminen kallistuu Suomessa”

  1. Hei! Sama mieltäni, että pääkaupungissa, Helsingissä vuokra – asuntoa on kaliipia kuin toisessa pieneissa kaupungeissa. Oulussa on vuokra-asuntoa on enemmän halvempi, kuin Helsingissä. Kaksio voi vuokrata 500 eur/kk., Oulussa. Helsingissä yksiö maksaa noin 6oo e/kk. Tampereella kaksio voi vuokrata 620eur/kk.
    Opiskelen asunto on tosi halpaa Helsingissä. Asuin solu-opiskelen asunnossa ja maksoin vain 210 eur/kk..
    Hei Ignalina

    Vastaa

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)