Asepalvelus kiinnostaa naisia

Teksti: Petri Kiuttu
Kuva: Puolustusvoimat
Uutinen julkaistu: 24.03.2021

Monet naiset haluavat suorittaa asepalveluksen. Naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen on tänä keväänä ennätyksellisen paljon hakijoita.

Puolustusvoimien mukaan hakemuksen jätti 1 675 naista. Määrä on suurempi kuin koskaan aiemmin.

Pääministeri Sanna Marinin johtama hallitus painottaa sukupuolten tasa-arvoa. Hallituksen tavoite on pitää maanpuolustustahto korkeana ja vahvistaa kansalaisten yhdenvertaisuutta.

Hallituksen mukaan ihanteellinen tilanne on, jos armeijan käy tulevaisuudessa riittävä määrä nuoria miehiä ja naisia.

Yleinen asevelvollisuus ei ole totta

Veteraanipoliitikko Ilkka Kanerva johtaa asevelvollisuuskomiteaa. Kanervan mukaan myös naisten pakollisesta asepalveluksesta keskustellaan, mutta se ei ole ajankohtainen asia juuri nyt.

Kanerva myöntää, että puhe yleisestä asevelvollisuudesta on Suomessa vanhentunut ja väärä.

– Asevelvollisuus ei ole enää yleinen, eikä se koske kaikkia, Kanerva sanoo Helsingin Sanomissa. Joka kolmas nuori mies karsiutuu armeijasta jo kutsuntavaiheessa tai keskeyttää asepalveluksen.

Tästä syystä armeijan käyneet naiset ovat entistä tärkeämpiä maanpuolustukselle. Suomessa asepalveluksen suorittaa joka vuosi noin 20 000 nuorta.

Suomen naapurimaissa on myös käytössä yleinen asevelvollisuus. Kovin moni ei kuitenkaan asepalvelusta suorita. Ruotsissa asepalveluksen suorittaa 4 000, Virossa 3 000, Norjassa 9 000.

Ruotsissa ja Norjassa asevelvollisuus koskee miehiä ja naisia.

Lähteet STT, HS

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)