Ainutlaatuinen äitiyspakkaus

Teksti: Petri Kiuttu
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 16.03.2016

Uudessa äitiyspakkauksessa on mukana unilelu eli unipupu. Mukana on myös toppahaalari ja ruokalappu.

– Etenkin toppahaalari ja makuupussi ovat ajattomia suosikkeja. Viime vuoden uutuudet kuumemittari ja kuolahuivi ovat uusia suosikkitavaroita, Kelan etuuspäällikkö Johanna Aholainen sanoo.

Äitiyspakkaus on suomalainen erikoisuus. Pakkaus annetaan äitiysavustuksena. Äitiyspakkaus sisältää pikkulapsen vaatteita ja hoitovälineitä. Kaikkiaan pakkauksessa on 56 tuotetta. Kela aloitti pakkauksen jakamisen melkein 80 vuotta sitten, 1930-luvulla.

Äitiyspakkaus on herättänyt myönteistä kiinnostusta myös ulkomailla, etenkin Aasiassa. Suomen suurlähetystöt esittelevät äitiyspakkauksia eri puolilla maailmaa. Äitiyspakkaus on osa kampanjaa, jolla levitetään myönteistä Suomi-kuvaa.

Kela jakaa 40 000 äitiys- pakkausta vuodessa. Äitiysavustuksia myönnetään 60 000 vuodessa. Koska kaikki vanhemmat eivät halua äitiyspakkausta, he voivat myös valita rahallisen avustuksen.

2 kommenttia artikkeliin ”Ainutlaatuinen äitiyspakkaus”

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)