Ääriliikkeiden nousu huolestuttaa

Teksti: Selkosanomat
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 12.02.2013

Suomessa on sattunut parin viime vuoden aikana useampia äärioikeistolaisen liikkeen tekemiä väkivaltaisia iskuja.

Yhtä ihmistä puukotettiin Jyväskylässä tilaisuudessa, jossa esiteltiin Äärioikeisto Suomessa -kirjaa. Poliisi on vanginnut miehen, joka puukotti vartijaa Jyväskylän kaupunginkirjastossa. Puukotus tapahtui tammikuun lopussa. Kirjastossa järjestettiin silloin keskustelutilaisuus, jossa esiteltiin äärioikeiston toiminnasta kertovaa kirjaa.

Vangittu mies on mukana äärioikeistolaisen Suomen vastarintaliikkeen toiminnassa. Hän on julkaissut internetin sosiaalisessa mediassa uusnatsistisia kirjoituksia. Poliisi selvittää muitakin kirjastossa sattuneita väkivaltaisuuksia. Suomessa on sattunut parin viime vuoden aikana useampia ääriliikkeiden iskuja. Viime aikoina iskujen tekijät ovat kuuluneet äärioikeistolaisiin järjestöihin.

Monet poliitikot ovat ilmaisseet huolensa kehityksen suunnasta. Mikael Jungnerin mukaan äärioikeistolaisuus nousee myös Suomessa. Hänen mukaansa uhka on syytä ottaa vakavasti.

Valtiopäivien avajaisissa myös presidentti Sauli Niinistö ja eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma tuomitsivat asioiden ajamisen väkivallan avulla.

Sisäministeri Päivi Räsäsen mielestä ääriliikkeet eivät ole erityisen suuri vaara Suomessa. Räsänen tuomitsee kuitenkin väkivallan käytön ja korostaa, että yhteiskuntaamme kuuluu sananvapaus eli mahdollisuus ilmaista omia mielipiteitään.

Perussuomalaisten varapuheenjohtaja Juho Eerola totesi Jyväskylän tapahtumien olleen hyvää mainosta kirjalle. Eerola kuitenkin tuomitsee teon typeränä. Hänen mukaansa äärioikeisto ei ole uhka Suomessa. Viime viikolla Eerola pahoitteli puheitaan Ylen A-Studiossa.

Yksi kirjan kirjoittajista on Vasemmistonuorten puheenjohtaja Li Anderssonin. Hänestä Eerolan puheet vähättelevät väkivaltaista käytöstä.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)