Monilla on vaikeuksia maksaa sähkölasku

Teksti: Petri Kiuttu, lähde Yle
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 19.12.2022

Sähkö on nyt kallista. Monien kotien on vaikea selvitä sähkölaskuista. Lisäksi sähkön riittävyys on nyt riskirajoilla.

Suomessa ja Euroopan maissa jännitetään nyt sitä, riittääkö energia. Monien kotien sähkölaskut ovat erittäin korkeita.

Suomen hallitus pohtii keinoja, joilla koteja voidaan tukea. Suurin hallituspuolue SDP esitti viime viikolla, että energialle määrätään hintakatto. Jos hintakatto on 20 senttiä kilowattitunnilta, sähköstä ei tarvitse sen enempää. Toinen  vaihtoehto on, että valtio antaa tukea kotitalouksille sähkölaskun maksamiseen.

Eduskunta keskustelee asiasta tänään maanantaina. Hallitus päättää vielä ennen joulua siitä, millä tavalla koteja tuetaan.

Valtio alensi sähköveroa jo joulukuun alussa. Tavallisesti sähkövero on 24 prosenttia. Tänä talvena sähkövero on vain 10 prosenttia.

Sähkön riittävyys on rajoilla

Suomessa käytetään nyt melkein kaikki sähkö, mitä pystytään tuottamaan. Pakkaset ovat lisänneet sähkön kulutusta.

Kylmällä ilmalla sähkö on nyt erittäin kallista. Pakkasella lämmitys kuluttaa paljon sähköä, siksi sähkön hinta on niin korkea.

Olkiluoti 3 -ydinvoimala alkaa tuottaa sähköä aikaisintaan ensi vuoden helmikuun lopussa.

Sähköverkkofirma Fingridin mukaan sähköä pitää säästää kodeissa, työpaikoilla ja julkisissa tiloissa. Fingridin mukaan suomalaiset käyttivät sähkö marraskuussa 10 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten.

Fingridin mukaan Suomessa kannattaa varautua myös siihen, että talvella voi tulla lyhyitä sähkökatkoja. Katkoista kerrotaan ihmisille etukäteen.

Kannattaa tutustua selkokieliseen ohjeisiin sähkökatkosten varalle. Ohjeet löytyvät Selkokeskuksen sivuilta. Pääset lukemaan ohjeet napauttamalla linkkiä Selkokieliset ohjeet sähkökatkon varalle

Joulun ruuanlaitossa voi säästää sähköä. Kinkun voi kuitenkin paistaa uunissa hyvällä omallatunnolla. Kuvassa on kasvislasagne uunissa.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)