Pääkirjoitus: Suomi hiljenee juhannuksena

Teksti: Petri Kiuttu
Kuva: Laura Oja
Uutinen julkaistu: 19.06.2019

Juhannus on Suomen kesän kohokohta. Juhannus on keskikesän juhla, jota vietetään Suomen lisäksi Ruotsissa ja Baltian maissa.

Monet suomalaiset jäävät juhannuksena kesälomalle. Suomessa sanotaan usein, että juhannuksena Suomi menee kiinni. Se tarkoittaa sitä, että virastot ovat kiinni ja ihmiset ovat kesälomalla. Sentään osa kaupoista on nykyisin auki myös juhannuksena.

Monet suomalaiset haluavat viettää juhannusta kesämökillä joko järven tai meren äärellä. Tärkeä osa juhannuksen viettoa on juhannussauna. Juhannuskokko on vanha perinne. Kokko kootaan rannalle tai veteen.

Juhannustanssit ovat vanha suomalainen perinne. Juhannustansseja järjestetään nykyisin myös kaupungeissa. Perinteisesti on tanssittu maaseudun tanssilavoilla.

Ikävä kyllä liikenneruuhkat kuuluvat juhannukseen. Kaupunkilaiset lähtevät maalle samaan aikaan ja palaavat juhannuksen vietosta kaupunkiin samaan aikaan. Matkaan kannattaa varata aikaa.

Juhannukseen kuuluu valitettavasti myös ikävämpiä asioita kuin ruuhkat. 2010-luvulla jokaisena juhannuksena on hukkunut useita ihmisiä. Usein syynä on alkoholi. Jos sää on hyvä ja lämmin, ihmisiä hukkuu enemmän.

Tästä juhannuksesta tulee lämmin koko maassa. On siis syytä olla varovainen. Vesille ja auton rattiin ei ole syytä lähteä, jos on juonut alkoholia.

Juhannusta vietetään tulevana viikonloppuna 21.–23. kesäkuuta. Juhannuksena Suomen liput heiluvat saloissa. Liputuksen voi aloittaa jo aattoiltana kello 18. Juhannuksena Suomen lipun voi pitää poikkeuksellisesti salossa aina juhannuspäivän iltaan kello 21 saakka.

Mukavaa ja lämmintä juhannusta!

Yksi kommentti artikkeliin ”Pääkirjoitus: Suomi hiljenee juhannuksena”

Vastaa käyttäjälle Anniina Peruuta vastaus

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)