Pääkirjoitus: Sharia-lakia ei voi ottaa käyttöön Suomessa

Teksti: Leealaura Leskelä
Uutinen julkaistu: 08.12.2016

Suomalainen muslimi-yhteisö ehdotti, että Suomeen olisi hyvä perustaa islamilainen sharia-tuomioistuin. Sharia on islamilainen laki, joka perustuu Koraaniin.

Muslimi-yhteisö näki ongelmia Suomen lakien ja islaminuskon välillä. Yhteisö toivoi, että sharia-lakia voitaisiin soveltaa Suomen muslimiväestöön. Esimerkiksi avioeron saa sharia-lain mukaan nopeammin kuin Suomen lain mukaan.

Oikeusministeriö vastasi, että sharia-lakia ei voi ottaa käyttöön Suomessa. Myös avioero tapahtuu Suomessa Suomen lain mukaan.

Islamintutkija Jaakko Hämeen-Anttila kertoo, että sharia-laissa perheoikeudet ovat melko samanlaisia kuin Suomen laissa. Sharia-laissa miehen asema on kuitenkin parempi kuin naisen. Tämä näkyy esimerkiksi perintölaissa. Mies perii yleensä enemmän kuin nainen.

Myös avioerossa mies on paremmassa asemassa kuin nainen sharia-laissa. Mies saa eron, jos hän sen haluaa. Nainen tarvitsee eroon syyn tai aviomiehen suostumuksen.

Suomen lain tärkein periaate on ihmisten tasa-arvo. Naiset ja miehet ovat tasa-arvoisia ja laki kohtelee heitä samalla tavalla.

Nainen ja mies perivät saman verran. Avioeroon ei kummankaan puolison tarvitse ilmoittaa syytä.

Oikeusministeriö teki oikean ratkaisun. On tärkeää, että jokainen ihminen voi elää oman uskontonsa tai vakaumuksensa mukaan. Laki on kuitenkin Suomessa kaikille ihmisille sama.

2 kommenttia artikkeliin ”Pääkirjoitus: Sharia-lakia ei voi ottaa käyttöön Suomessa”

  1. AlfaTv:ssä 29.3.2018 tullut keskusteluohjelma Islam – yhdestoista vitsaus. Oikein hyvä ohjelma, tässä linkki: http://www.permanto.fi/fi/web/alfatv/player/vod?assetId=9216926

    Norjassa bestseller Hege Storhaug, islam – yhdestoista vitsaus, ilmestynyt äskettäin myös suomeksi.
    Muita: Ayaan Hirsi Ali, neitsythäkki (2005) ja uusin HARHAOPPINEN (2017), Juha Ahvio, Eurooppa ja Suomi islamisoituvat (2017)

    Vastaa
  2. Sharia pitäisi kieltää lailla, ja jokaista sen harjoittajaa pitäisi rankaista rikollisena. Sharia on ihmioikeuksien ja pro-life näkökantani vastainen.

    Vastaa

Vastaa käyttäjälle Asiaa tutkiskellut Peruuta vastaus

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)