Pääkirjoitus: Rokote auttaa koko yhteiskuntaa

Teksti: Petri Kiuttu
Kuva: Laura Oja
Uutinen julkaistu: 26.01.2021

Suomen tavoite on, että mahdollisimman moni ottaa koronarokotteen. Suomi haluaa suojata koko väestön.

Rokote on maksuton. Sen saavat kaikki halukkaat. Laaja rokotekattavuus palvelee koko yhteiskuntaa ja laajassa kuvassa koko maailmaa. Rokote ei tehoa virukseen, ellei tarpeeksi moni ota rokotetta.

Rokotteen ottanut ihminen on vastuullinen. Hän ei ajattele ainoastaan itseään, vaan kokonaisuutta ja yleistä etua. Rokotteen ottamalla voi vaikuttaa siihen, että terveydenhuolto toimii. Parhaassa tapauksessa säästää ihmishenkiä.

On myös ihmisiä, jotka eivät halua ottaa koronarokotetta. Osa pelkää sivu- vaikutuksia, osa ei usko koronan olemassaoloon.

Sosiaalisessa mediassa leviää laajaa rokotevastaisuutta. Näille ihmisille voidaan sanoa, että yhteiskunnan jäsenellä on vastuunsa ja velvoitteensa. Niitä vastaan voi saada yhteiskunnalta laadukkaita palveluita.

Koronarokote on turvallinen. Jos ihmiset olisivat kieltäytyneet aiemmin rokotuksista, olisi maailmassa laajoja ja vakavia kulkutauteja.

Yksi kommentti artikkeliin ”Pääkirjoitus: Rokote auttaa koko yhteiskuntaa”

Vastaa käyttäjälle Ahmed bahashwan Peruuta vastaus

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)