Pääkirjoitus: Miten pojat saadaan innostumaan koulunkäynnistä?

Teksti: Leealaura Leskelä
Uutinen julkaistu: 21.12.2016

Joulukuun alussa julkaistiin uudet PISA-tutkimuksen tulokset. PISA on kansainvälinen tutkimus, johon osallistuu 15-vuotiaita koululaisia kymmenistä eri maista. Nuoret tekevät testit luonnontieteissä, lukemisessa ja matematiikassa. Tutkimus uusitaan kolmen vuoden välein.

Suomi on jo kauan menestynyt PISAssa loistavasti. Monet ovat ihmetelleet, miten tällaisessa pienessä maassa on niin taitavia oppilaita ja niin hyvä koulu.

Uusin PISA-tutkimus kertoo, että Suomella menee edelleen hyvin. Luonnontieteissä Suomi oli kolmas, lukutaidossa neljäs ja matematiikassa seitsemäs. Paremmin menestyi vain muutama maa: Singapore, Japani, Viro ja Taiwan. Tutkimukseen osallistui yhteensä 73 maata.

Vaikka Suomi on edelleen yksi maailman parhaista maista, suomalaisten nuorten tulokset ovat kuitenkin heikentyneet. Erityisen huolestuttavaa on, että Suomessa tyttöjen ja poikien osaamisessa on suuri ero. Tytöt olivat kaikissa aineissa parempia kuin pojat.

Mistä ero johtuu? Jotkut arvelevat, että suomalainen koulu ei innosta poikia tarpeeksi. Koulu ehkä suosii tyttöjä. Jotkut taas syyttävät kännykkää ja internetiä siitä, että pojat menestyivät heikosti. Meneekö poikien kaikki aika pelaamiseen?

Nyt täytyy selvittää, mistä johtuu poikien heikko motivaatio opiskella koulussa. Suuria muutoksia ei kuitenkaan pidä tehdä hätäisesti. Silloin helposti tuhotaan jotakin arvokasta. Suomalainen peruskoulu on edelleen yksi maailman parhaista.

Yksi kommentti artikkeliin ”Pääkirjoitus: Miten pojat saadaan innostumaan koulunkäynnistä?”

  1. Olen itse luokkani paras matematiikassa ja Äidinkielessä (oma mielipiteeni.) Mutta kyllä minäkin pelaan ja katson jotain leffoja telkkarista. Mutta muistan tehdä vielä tehtävät siinä perässä. Koulumme on aika kova juttu koska meidän koulumme 3 – 5 luokkalaiset ovat todella riippuvaisia nettiin, mutta koulumme tytöt ovat todella innokkaita koulun käynnistä.

    Vastaa

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)