Pääkirjoitus: Kiusaamista ei saa hyväksyä

Teksti: Petri Kiuttu
Kuva: Laura Oja
Uutinen julkaistu: 29.01.2020

Tämän lehden urheilusivulla on uutinen aikuisesta valmentajasta. Häntä syytetään kiusaamisesta. Uhrit ovat kärsineet valmentajan käytöksestä vuosia. He ovat luistelua harrastavia nuoria.

Tällaiselle käytökselle ei ole mitään selitystä, eikä sellaista tule sallia missään olosuhteissa. Erityisen rumaksi tapauksen tekee se, että aikuinen ihminen on nimitellyt ja kiusannut nuoria ihmisiä vuosikausia.

Kiusaaminen on Suomessa valitettavasti tavallista. Vuonna 2019 melkein joka kymmenes peruskoululainen oli joutunut jatkuvan kiusaamisen kohteeksi.

Kiusaamista ei tapahdu ainoastaan kouluissa ja opiskelupaikoissa. Työpaikoilla aikuiset ihmiset kiusaavat toisia aikuisia ihmisiä, jotka he kokevat heikommiksi. Nykyajan yleisin kiusaamispaikka taitaa olla sosiaalinen media, some.

Muutos lähtee kotoa. Lapset oppivat kiusaamisen mallin aikuisilta ja jatkavat sitä koulussa ja myöhemmin työpaikalla. Tästä syystä asioista puhuminen on tärkeää. Jokainen ihminen on tärkeä ja samanarvoinen.

Yksi kommentti artikkeliin ”Pääkirjoitus: Kiusaamista ei saa hyväksyä”

  1. Minusta tämä juttu on oikea. On tärkeä että on kirjoitettu. Mutta kiusaaminen alkaa myöskin jo puheessa.

    Vastaa

Vastaa käyttäjälle Jole Peruuta vastaus

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)