Yhdysvallat vakoilee maailman tietoverkkoja

Teksti: lähteet HS, MTV3
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 13.08.2013

Amerikkalainen Edward Snowden paljasti kesäkuun lopulla Yhdysvaltain salaisen vakoiluohjelman.

Vakoilu on ollut hämmästyttävän laajaa. Yhdysvaltain tiedustelupalvelu on esimerkiksi salakuunnellut puhelinkeskusteluita ja lukenut tekstiviestejä. Lisäksi tiedustelu on tarkkaillut ihmisten viestejä internetissä, esimerkiksi Facebookissa. Suomi ja suomalaiset eivät kuitenkaan ole ollut Yhdysvaltain tiedustelun mielestä kovin tärkeä vakoilun kohde.

Paljastuksen jälkeen tietovuotaja Snowden pakeni Venäjälle. Venäjä myönsi hänelle vuoden turvapaikan. Yhdysvallat syyttää Snowdenia vakoilusta ja vaatii, että hänet luovutetaan Yhdysvaltoihin. Turvapaikan myöntäminen vaikeuttaa Yhdysvaltain ja Venäjän välejä. Yhdysvaltain presidentti Barack Obama perui kokouksen Venäjän presidentin Vladimir Putinin kanssa. Venäjän sijasta Obama aikoo matkustaa Ruotsiin.

Yhdysvalloilta on vaadittu selitystä vakoilusta. Näyttää kuitenkin siltä, että vakoiluohjelma on Yhdysvaltain lakien mukainen. Obama on kuitenkin luvannut, että tiedustelun salailua vähennetään.

Snowden ei ole ainoa amerikkalainen tietovuotaja. Toinen tietovuotaja on sotilas Bradley Manning, joka paljasti salaisia sotilasasiakirjoja Wikileaks-paljastus- sivustolle vuonna 2010. Manning on ollut vangittuna siitä lähtien. Hän voi saada todella pitkän vankeustuomion.

Yhdysvaltojen tiedustelupalvelun rahoitus kasvoi vuoden 2001 jälkeen. Tuolloin Yhdysvalloissa tapahtui yksi maailman pahimmista terrori-iskuista. Tiedustelun tavoitteena onkin estää terrorismia. Rahoitusta ovat saaneet monet muutkin kuin Yhdysvaltain tiedustelupalvelu CIA. Yksityiset tiedusteluyritykset hoitavat suurinta osaa vakoilusta viranomaisten sijaan.

Yksi kommentti artikkeliin ”Yhdysvallat vakoilee maailman tietoverkkoja”

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)