Vladimir Putin haluaa jatkaa Venäjän presidenttinä

Teksti: Petri Kiuttu
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 11.12.2017

Venäjän presidentti Vladimir Putin vahvisti viime viikolla, että hän pyrkii jatkokaudelle. – Asetun ehdokkaaksi Venäjän federaation presidentiksi, Putin sanoi.

Putinin ilmoitusta on odotettu jo pitkään. Putin on suuri ennakkosuosikki Venäjän presidentinvaaleissa. Hänen valintaansa pidetään käytännössä varmana.

Venäjän presidentinvaalit järjestetään maaliskuussa. Vaalin toinen kierros on huhtikuussa, jos presidenttiä ei valita ensimmäisellä kierroksella.

65-vuotias Putin toimi Venäjän presidenttinä kaksi kautta vuosina 2000–2008. Hänet valittiin uudestaan presidentiksi vuonna 2012. Presidenttikausien välillä hän toimi Venäjän pääministerinä. Venäjän perustuslaki sallii kaksi peräkkäistä presidenttikautta. Venäjän presidenttikausi kestää kuusi vuotta. Vuonna 2018 valittu presidentti jatkaa siis vuoteen 2024 saakka.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)