Viron parlamentti valitsi keskiviikkona uuden presidentin. Ülle Madise oli ainoa ehdokas. Hän sai 71 ääntä. Viron parlamentissa on 101 edustajaa, joilla on äänioikeus. Valintaan vaadittiin vähintään 68 ääntä.
Ülle Madise aloittaa Viron presidenttinä 12. lokakuuta.
Viron nykyinen presidentti Alar Karis kertoi kesällä, että hän ei aio pyrkiä toiselle kaudelle. Karis on toiminut Viron presidenttinä viisi vuotta.
Madise puhui Viron parlamentin kansanedustajille ennen äänestystä. Hän sanoi, että on valmis vastuulliseen työhön. Hän myös korosti, että pienen kansakunnan on oltava yhtenäinen.
– Olen varma, että teemme yhdessä Virosta kokoaan suuremman, onnellisemman ja vahvemman.
Suomen presidentti Alexander Stubb onnitteli Madisea valinnan jälkeen.
– Odotan yhteistyömme alkamista innokkaasti. Virolla ja Suomella on hieno ystävyys, luottamus ja yhteiset arvot.
Presidentillä on Virossa vähemmän valtaa kuin Suomen presidentillä. Viron presidentin tärkein tehtävä on edustaa Viroa kansainvälisesti.
Ülle Madise toimi Viron oikeuskanslerina vuodesta 2015 lähtien. Virossa oikeuskansleri on myös lapsiasiavaltuutettu. Madise on työskennellyt myös oikeustieteen professorina ja presidentti Toomas Hendrik Ilveksen neuvonantajana. Madise on 51-vuotias.
Viro on Suomen eteläinen naapurimaa. Virossa on 1,3 miljoonaa asukasta.
