Viisi poliisia ammuttiin Dallasissa

Teksti: Markku Juusola
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 08.07.2016

Viisi poliisia kuoli Dallasissa Yhdysvalloissa, kun heitä kohti ammuttiin mielenosoituksen yhteydessä.

Välikohtaus tapahtui Dallasissa torstain ja perjantain välisenä yönä. Dallasissa järjestettiin mielenosoitus poliisien väkivaltaa vastaan. Poliisit olivat seuraamassa mielenosoitusta, kun heitä ammuttiin. Ampujia oli yhteensä neljä. He ampuivat 12:ta poliisia kohti. Viisi poliisia kuoli ja seitsemän haavoittui. Myös kahta siviiliä ammuttiin.

Poliisi otti kiinni kolme ampujaa. Yksi ampuja kuoli poliisien piirityksen aikana.

Yksi ampuja sanoi, että hän halusi tappaa valkoisia poliiseja sen jälkeen, kun poliisit olivat ampuneet kaksi mustaa. Mielenosoitus järjestettiin juuri näiden mustien ampumisten takia. Yhdysvalloissa käydään vilkasta keskustelua voimakeinoista, joita poliisi käyttää erityisesti mustaa väestöä kohtaan.

Yhdysvalloissa pelätään nyt, että väkivalta lisääntyy. Yhdysvalloissa aseita saa ostaa ja pitää hallussa helpommin kuin monissa Euroopan maissa. Keskustelu aselakien tiukentamisesta kiihtyy varmasti poliisien kuolemien takia.

Lähteet STT, Yle

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)