Venäjä yrittää vaikuttaa mielipiteisiin

Teksti: Markku Juusola
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 02.12.2014

Ukrainan kriisin vuoksi Venäjän pelko nousee yhä useammin lehtien otsikoihin.

Venäjän ja länsimaiden suhteet ovat huolestuttavan kireät. Tämä tulee mieleen, kun lukee iltapäivälehtiä ja erilaisia verkkolehtiä.

Iltasanomissa ja Iltalehdessä oli tällaisia otsikoita loka- ja marraskuussa:

Venäjä varautuu hyökkäykseen Suomen kautta,

Venäjä valmistautuu jääkylmään sotaan,

Putin haluaa Suomen takaisin Venäjälle,

Venäjän karhu murisee rajalla.

Suomalaiset pelkäävät Venäjää aiempaa enemmän. Lehdet menevät hyvin kaupaksi, koska pelottavat jutut kiinnostavat lukijoita.

Mediatutkija Jukka Pietiläinen Helsingin yliopistosta kuitenkin rauhoittelee, että aihetta todelliseen huoleen ei ole. Valtiot, kuten Venäjä, haluavat vaikuttaa ihmisten mielipiteisiin erityisesti kriisiaikoina.

– Nuo lehtien otsikot ovat puhdasta arvailua. Sitä paitsi venäläiset käyttävät muutenkin kovempaa kieltä kuin mihin Suomessa on totuttu, muistuttaa Pietiläinen.

Venäläisten liioittelusta saa kärkeviä otsikoita.

Venäjän valtio yrittää vaikuttaa naapurimaidensa asukkaiden mielipiteisiin monin tavoin. Venäjä perustaa Suomeenkin Sputnik-viestintäpalvelun, joka pyrkii luomaan myönteistä kuvaa Venäjästä.

Pietiläinen ei ole huolissaan tästäkään. Esimerkiksi Kiinalla on jo vastaava toimisto Tampereella.

– Suomalaiset tiedotusvälineet ovat kertoneet melko hyvin Ukrainan ja Venäjän kriisistä. Paikan päällä on käynyt toimittajia, jotka ovat kielitaitoisia ja tuntevat paikallista kulttuuria.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)