Venäjä iski Ukrainan kaupunkeihin

Teksti: Petri Kiuttu, lähteet Yle, HS, IS
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 11.10.2022

Venäjä on tehnyt iskuja Ukrainan kaupunkeja vastaan maanantaina ja tiistaina. Ohjusiskuissa on kuollut ainakin 19 ihmistä. Loukkaantuneita on yli sata.

Venäjä on ampunut ohjuksia yli kymmeneen kaupunkiin Ukrainassa. Venäjä on ampunut ohjuksia myös Ukrainan pääkaupunkiin Kiovaan. Räjähdyksiä on ollut aivan Kiovan keskustassa. Ihmiset ovat paenneet Kiovassa maan alle metrotunneleihin. Venäjä pommitti Kiovaa edellisen kerran viime kesänä.

Kiovan lisäksi Venäjä on osunut Harkovaan, Dniproon, Zaporižžjaan, Lviviin, Kryvyi Rihiin ja Mykolajiviin.

Venäjän presidentti Vladimir Putin sanoo, että Venäjä puolustautuu. Putinin mukaan iskut ovat vastine Kertšinsalmen sillan räjäytyksestä. Venäjä syyttää räjäytyksestä Ukrainaa. Venäjän mukaan se teki iskuja Ukrainan energia- ja sotilaskohteisiin.

Entinen kenraalimajuri Pekka Toveri sanoo, että Venäjän iskut ovat kosto.

– Venäjä ampuu ohjuksia kaupunkeihin, koska Ukraina on voitolla sodassa. Venäjä ei pärjää sotatoimissa rintamalla. Venäjä tappaa siviileitä eli tavallisia ihmisiä, Pekka Toveri sanoo.

Suomen ulkoministeri Pekka Haavisto sanoi eilen, että Venäjän iskut kaupunkeihin ovat sotarikoksia.

– Venäjän iskut Ukrainan kaupunkeihin ovat huolestuttavia ja laajentavat sotaa. Nämä iskut ovat ehkä kosto Kertšinsalmen sillan räjäyttämisestä. Nämä ovat myös erittäin julmia iskuja, koska ne kohdistetaan kaupunkeihin, Haavisto sanoo.

Venäjän iskut tuomitaan maailmalla laajasti. Euroopan unionin eli EU:n ulkosuhteista vastaava Joseph Borrell sanoo, että hän on erittäin järkyttynyt. Borrell sanoo, että EU tukee Ukrainaa. EU aikoo lähettää Ukrainaan lisää sotilasapua. Europarlamentin puhemies Roberta Metsola kutsuu Venäjän toimintaa iljettäväksi. Viron pääministeri Kaja Kallas sanoo, että Venäjän presidentti Vladimir Putin täytyy saada kansainväliseen oikeuteen.

Kuvassa näkyy tuhoutuneita rakennuksia Zaporižžjan kaupungissa. Rakennukset tuhoutuivat Venäjän ohjusiskuissa maanantaina 9. lokakuuta.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)