Väkivalta huolestuttaa Ruotsissa

Teksti: Petri Kiuttu
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 11.09.2019

Ruotsissa tehdään paljon väkivaltaisia aserikoksia. Luoteihin on kuollut jo 28 ihmistä tänä vuonna.

Ruotsalaiset ovat huolestuneita väkivaltaisten ampuma-aserikosten määrästä. Viranomaiset saivat vuoden 2019 kuuden ensimäisen kuukauden aikana 182 ilmoitusta aseella tehdystä rikoksesta. Syyskuun alkuun mennessä Ruotsissa on kuollut ampumalla 28 ihmistä.

Ruotsalainen yhteiskunta on huolissaan tästä kehityksestä.

– Ammuskelut ja räjäyttelyt ovat yhteiskuntamme suurimpia ongelmia, Ruotsin pääministeri Stefan Löfven sanoo. Myös kuningas Kaarle XVI Kustaa on sanonut, että hän on huolissaan.

Ruotsin väkivaltaiset rikokset ovat usein rikollisjengien tekemiä. Jengiväkivalta on yleistynyt Ruotsissa 2000-luvulla paljon. Ruotsin poliisi selvittää rikollisjengien tekemistä murhista ja tapoista vain neljäsosan.

Jengiväkivaltaan syyllistyvät nuoret miehet. Suuri osa henkirikoksista tehdään ampumalla. Myös uhrit ovat usein nuoria miehiä.

Ruotsalaisia järkytti syvästi, kun 31-vuotias nainen ammuttiin keskellä päivää kadulle Malmössä. Naisella oli sylissään pieni vauva. Naisen kumppani oli mukana rikollispiireissä. Elokuun lopussa Tukholman Råckstassa surmattiin 18-vuotias nuori nainen.

Lähde HS

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)