Izjumin läheltä löytyi joukkohauta

Teksti: Petri Kiuttu, lähteet STT, IS
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 22.09.2022

Ukrainasta Izjumin kaupungin läheltä löytyi viime viikolla joukkohauta. Haudassa on yli 400 ihmisen ruumiit.

Ukraina on vallannut syyskuussa takaisin alueita, joita Venäjä miehitti. Venäjä on joutunut vetäytymään monilta alueilta nopeasti. Ukraina on edennyt nopeasti esimerkiksi Harkovan itäpuolella.

Ukrainan takaisin valtaamiin alueisiin kuuluu myös Izjumin kaupunki Harkovan alueella. Ukrainan joukot kertoivat viime viikolla, että Izjumista löytyi joukkohauta. Haudassa on yli 400 ukrainalaista vainajaa.

Joukkohauta on jäänyt Izjumin kaupungin lähelle metsään venäläisten sotilaiden jäljiltä. Viranomaiset sanovat, että osa  haudassa olevista ihmisistä on kuollut pommituksissa ja ilmaiskuissa. Osa ihmisistä on kuitenkin ammuttu eli teloitettu.

Ukrainalaisten viranomaisten mukaan Harkovan alueelta on löytynyt myös kidutushuoneita. Venäläiset sotilaat ovat kiduttaneet näissä huoneissa ukrainalaisia sotilaita ja siviilejä.

Yhdistyneet kansakunnat eli YK lähettää Harkovaan edustajan, joka alkaa tutkia asiaa.

– Haluamme, että koko maailma tietää, mitä Ukrainassa tapahtuu. Venäjän miehitys on johtanut raakuuksiin Butšassa, Mariupolissa ja nyt Izjumissa. Venäjän joukot jättävät jälkeensä kuolemaa, Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi sanoo.

EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen sanoo, että hän haluaa Venäjän presidentin Vladimir Putinin kansainväliseen oikeuteen. Von der Leyen sanoo, että Putinin kuuluu saada tuomionsa kansainvälisessä rikostuomioistuimessa eli ICC:ssä. Von der Leyen sanoo, että Putinin täytyy hävitä sota ja hänen täytyy joutua kohtaamaan tekojensa seuraukset. Ursula von der Leyen uskoo, että Venäjä on syyllistynyt Ukrainassa sotarikoksiin.

Venäjä kiistää sotarikokset. Dmitri Peskov sanoo, että syytökset ovat keksittyjä ja valheita. Peskov on Vladimir Putinin ja Kremlin tiedottaja. Pesko sanoo, että Venäjä puolustautuu. Peskovin mukaan venäläiset sotilaat eivät ole syyllistyneet rikoksiin Ukrainassa.

The Kyiv Independent -lehti kertoi sunnuntaina, että  Izjumin kaupungin lähistöltä on löydetty kaikkiaan 447 ruumista. Viranomaiset sanovat, että joukkohaudoissa on miesten, naisten ja lasten ruumiita.

Juttua muokattu 26.9.2022. Lisätty tieto, jossa kerrotaan, kuinka monta ruumista on löydetty.

Oikeuslääketieteeseen erikoistuneet tutkijat kaivoivat hautoja Izjumin kaupungin lähellä metsässä 19. syyskuuta.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)