Turkki ja Eurooppa riidoissa

Teksti: Markku Juusola
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 15.03.2017

Turkin ja monen Euroopan maan suhteet huononivat, koska Turkki haluaa käydä vaalikampanjaa Euroopassa.

Turkissa äänestetään huhtikuussa presidentti Recep Tayyip Erdoğanin vallan laajentamisesta. Turkkilaiset poliitikot haluavat järjestää vaalitilaisuuksia Euroopassa.

Muutamat saksalaiset kaupungit kielsivät tilaisuudet. Erdoğan suuttui. Hän sanoi, että Saksa ei kunnioita sananvapautta. Hän sanoi, että kiellot muistuttavat natsien toimintaa. Natsit tukahduttivat vapaan lehdistön Saksassa 1930-luvulla. Saksalaiset suuttuivat ja ilmoittivat, että he eivät hyväksy vertausta.

Seuraavaksi Hollanti ei päästänyt Turkin ulkoministeriä vaalitilaisuuteen. Erdoğan suuttui taas ja vertasi myös Hollantia natseihin. Hollantilaiset suuttuivat.

Turkin äänestys on aiheuttanut samoja ongelmia muissakin Euroopan maissa. Euroopassa asuu useita miljoonia ihmisiä, joilla on oikeus äänestää Turkin vaaleissa. Siksi Erdoğanin kannattajat haluavat kampanjoida Euroopassa.

Erdoğanin Turkista on tulossa hyvin itsevaltainen maa. Monet Euroopan maat eivät halua tukea sitä. Siksi vaalitilaisuuksia kielletään.

Lähde STT

Yksi kommentti artikkeliin ”Turkki ja Eurooppa riidoissa”

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)