Taliban valtasi Kabulin

Teksti: Petri Kiuttu
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 16.08.2021

Äärijärjestö Taliban on vallannut melkein koko Afganistanin. Taliban eteni sunnuntaina Afganistanin pääkaupunkiin Kabuliin.

Äärijärjestö Taliban valtasi sunnuntaina Afganistanin pääkaupungin Kabulin. Afganistanin presidentti Ashraf Ghani sanoo, että hän luopuu vallasta. Presidentti Ghani pakeni Afganistanista Tadžikistaniin.

Taliban sanoo, että Afganistaniin ei tule väliaikaista hallintoa. Taliban ottaa Afganistanin hallintaansa heti.

Taliban-liike aikoo palauttaa Afganistanin islamilaiseksi emiraatiksi. Erityisesti koulutetut afganistanilaiset naiset pelkäävät, että Taliban kostaa heille. Afganistanilaisten naisten asema huolestuttaa laajasti ulkomailla.

Suomeen tuodaan turvaan 170 afganistanilaista

Monet maat evakuoivat nyt lähetystöjään Afganistanissa. Suomi evakuoi eli tuo turvaan oman lähetystönsä työntekijät. Suomen ulkoministeri Pekka Haavisto sanoo, että Afganistanissa on hankala toimia, koska tilanne muuttuu nopeasti.

Afganistanin tilanne muuttui viime keväänä ja kesänä, kun ulkomaalaiset sotilaat lähtivät maasta. Yhdysvallat päätti vuoden alussa, että se vetää kaikki sotilaansa pois Afganistanista. Monet arvostelevat nyt Yhdysvaltojen presidentin Joe Bidenin päätöstä. Taliban valtasi Afganistanin tärkeimmät kaupungit muutamassa päivässä sen jälkeen, kun ulkomaiset sotilaat lähtivät Afganistanista.

Afganistanissa oli myös suomalaisia sotilaita rauhanturvaajina 20 vuoden ajan. Myös kaikki suomalaiset sotilaat ovat lähteneet Afganistanista.

Suomen hallitus aikoo tuoda Suomeen turvaan afganistanilaisia, jotka ovat tehneet töitä Suomelle. Taliban uhkaa näitä henkilöitä. Suomeen tuodaan turvaan 170 afganistanilaista.

Taliban-liikkeen nimi voidaan kirjoittaa suomeksi myös muodossa Taleban. Molemmat ovat oikein ja tarkoittavat samaa asiaa.

Lähteet IL, STT, Yle

Kabulin lentokentällä on kaaos, kun tuhannet ihmiset yrittävät paeta Afganistanista. Kuvassa on Yhdysvaltalaisia sotilaita ja afganistanilaisia ihmisiä lentokentällä 16. elokuuta. Yhdysvallat on lähettänyt Afganistaniin 3 000 sotilasta. Amerikkalaiset joukot avustavat evakuoinneissa.

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)