Saudinaiset saavat ajaa autolla ensi vuonna

Teksti: Petri Kiuttu
Kuva: Lehtikuva
Uutinen julkaistu: 17.10.2017

Saudi-Arabia on maailman ainoa maa, jossa naiset eivät saa ajaa virallisesti autolla. Saudi-Arabian valtiollisen uutistoimiston mukaan ajokielto kumotaan vuoden 2018 kesäkuussa.

Saudinaiset saavat ajaa virallisesti autolla ensi kesänä. Naisten ajokielto ei ole kirjattuna Saudi-Arabian lakiin, mutta ajokortteja on myönnetty käytännössä ainoastaan miehille. Määräyksen naisten ajo-oikeudesta antoi Saudi-Arabian kuningas Salman bin Abdul-Aziz Al Saud.

Naisten ajokiellon kumoaminen on merkittävä asia siksi, että se vapauttaa naiset liikkumaan ilman aviomiestä, huoltajaa tai kuljettajaa. Saudi-Arabiassa ei ole hyväksyttävää, jos nainen liikkuu yksin paikoissa, joissa on miehiä. Esimerkiksi pikaruokaketjujen ravintoloissa on erilliset naisten ja miesten puolet.

Naisten ajo-oikeus on jälleen yksi pieni uudistumisen merkki. Naiset saivat asettua ehdolle Saudi-Arabian paikallisvaaleissa vasta vuonna 2015.

Saudi-Arabia on rikas öljyvaltio Persianlahden rannalla. Kuningaskunta on hyvin vanhoillinen ja noudattaa tiukkaa islamilaista lakia. Saudi-Arabiassa on käytössä kuolemanrangaistus. Poliittiset puolueet eivät ole sallittuja. Saudi-Arabia on niin sanottu absoluuttinen monarkia, eli kuningasperhe johtaa maata ilman mitään rajoitteita.

Suurin osa Saudi-Arabiasta on autiomaata. Saudi-Arabiassa on vajaat 30 miljoonaa asukasta. Saudi-Arabian ihmisoikeustilanne on maailman huonoimpia.

2 kommenttia artikkeliin ”Saudinaiset saavat ajaa autolla ensi vuonna”

  1. HIENOA! Minä kun taas tiedän ettei Naisilla ole tälläisissä maissa Mitään Oikeuksia( sanotaan näin , joka on Kyseisissä Maissa Tabu eli joista Ei saa puhua ei Liike, opiskelu, eikä turistinakaan , ne on vaan nieltävä ne ikävät asiat Miten Huonosti Naisia Kohdellaan)Nyt kuitenkin hieman tulee muutosta Nainen saa ajaa autoa.On hienoa.
    Minä olen valmistunut Matkailu Alalle, siksipä Tiedän miten Huonosti on Naisia Kohdeltu, joista Ei saa puhua.

    Vastaa

Kommentoi

Voit kirjoittaa mielipiteesi uutisesta kommenttilaatikkoon.

Sinun pitää kirjoittaa myös nimesi tai keksiä nimimerkki.

Nimi tai nimimerkki:

Kommentti:

Tietoturvaseloste (PDF)